Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä (1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T. Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset. Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. — Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890) länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen mukaisia.
Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi. N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D. Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää todellisuutta j.n.e.
Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa "O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta kannalta.
Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä, nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.
Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle, sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e. Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen, avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas morsiamen ostotavasta.
Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.
Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A. Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.
Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877 ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja. V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M. Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen. Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.
Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s. itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää. Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten, niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.
Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat, huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden valaisemiseksi.