Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.
Tämän jälkeen tarkasteltakoon niiden tapojen sarjaa, jotka joko selvästi tahi kuvaannollisesti ilmaisevat morsiamen vastustelua ja vastenmielisyyttä määrätyissä häämenojen kohdissa, erittäinkin morsiusmatkan yhteydessä.
Näihin luetaan tavallisesti vastustelu ajoneuvoihin vietäessä, karkaamiset morsiusmatkalla y.m. häämenojen kohdissa, sulhastalon kynnyksen yli nostaminen, häähunnun poisheittäminen ja seremonialliset itkut. Ne kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin ja niitä noudattavat joissakin muodoissa lukemattomat kansat. Niinpä muinaisindialainen morsian itki häissä seremoniallisia itkuja ja roomalainen morsian pakeni ennen domum deductiota, äitinsä helmaan ja oli siitä väkivallalla riistettävä. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoista kuuluvat muutamat selvemmin tahi hämärämmin tähän tapaluokkaan. Morsiamen itkut ovat niistä yleisimmät. Mordvalaisten tavoissa on havaittu morsiamen vastustelevan aviovuoteelle vietäessä, itkevän, vastustelevan ja pakenevan pois ajoneuvoista morsiusmatkalla sekä heittävän huntunsa kolmasti pois. Samoin nähtiin votjakkilaisen morsiamen koettavan kolmasti karata pois ajoneuvoista.
Tähän sarjaan kuuluvat tavat eivät ole harvinaisia muutamien muidenkaan suomalais-ugrilaisten kansojen menoissa. Itämeren suomalaisten ja öyrjänien hääitkut ovat kehittyneet varsinaiseksi itkurunoudeksi ja muitakin vastustelumenoja on täällä sekä esim. lappalaisten tavoissa havaittavissa.
Morsiamen vastustelujen ja itkujen on usein, vieläpä viime aikoihin saakka selitty johtuvan naisenryöstötavasta. M.m. selittää I.N. Smirnov tältä kannalta tsheremissien tavoissa yleiset morsiamen kolminkertaiset peräytymiset ajoneuvoihin asetuttaessa ja ruoskalla lyönnit. Sitä mukaa kuin itse naisenryöstötapaa on ryhdytty lähemmin tutkimaan ja siihen liittyvät teoriat saatettu ankaramman kritikin alaiseksi on siitä johdetuille tavoillekin alettu etsiä muun laatuisia selityksiä. Näin selittää C.N. Starcke morsiamen vastustelut ja itkut suoranaisesti psykologisista syistä johtuviksi. Vanhojen perhesiteiden katkeamisen tahi heikkenemisen johdosta ilmaistu suru saattaa morsiamen puhkeamaan valituksiin, samalla kun se, löytämättä tarkoituksenmukaisempaa symbolia, ilmenee morsiamen vastusteluna.
E. Crawley yhdistää morsiamen vastustelut samaten kuin n.s. ryöstösymbolit yleensäkin sukupuolten välisiin tabuihin. Tämän ohella johtuvat vastustelut myöskin naisellisesta häveliäisyydestä ja arkuudesta. Sukupuolten välisestä vastakkaisuustunteesta ( sexual resistance ) ja saman sukupuolen kesken vallitsevasta solidarisuustunteesta johtuvina esiintyvät vastusteluseremoniat samoin kuin avioliittomenoissa havaittava väkivallan käyttökin molempien sukupuolten välisenä jännityksenä, vastusteluna ja taisteluna.
Lukuunottamatta muutamia nuodejoukon vastaanotossa havaittavia tapojen piirteitä, eivät vastustelumenot tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa yleensä ilmene tämän laatuisena molempien sukupuolten välisestä antagonismista johtuvana taisteluna. Näin näyttää esim. morsiamen kantamisella, jonka E. Crawley johtaa samoista käsityksistä, saattavan olla muunkin laatuisia syitä perustanaan. Lähinnä näyttäisivät tutkimuksemme alaisten kansojen vastustelumenot johtuvan eron aiheuttamasta luonnollisesta suruntunteesta. Niiden pohjana saattaa myöskin, kuten P. Sartorikin huomauttaa, olla ajatus siitä, että osottaessaan liiallista myöntyväisyyttä ja alttiutta uutta kohtaloa kohti lähdettäessä ja matkattaessa, morsian voi herättää kohtalon tahi jumaluusvoimien kateutta ja vihaa. Onhan yleinen luulo, että liiallista ilon ja tyytyväisyyden ilmaisua seuraa onnettomuus, kun taas päinvastoin surun ilmaisu voi tätä estää. Inkeriläiset sanovat morsiamesta: "Joka ei itke lähtiessään, itkee ukkolassa", ja jollei morsian Uudellakirkolla lähtiessä itkenyt, huusi joku vaimoista: "Kun et itke männessäis, itke(t) siel ollessais, oljamis käyvessäis". Ylä-Pfalzissa on morsiamen itkettävä paljon, tullakseen onnelliseksi avioliitossa.
Yleensä tunnettu on tutkimuksemme alaisten kansojen käsitys esivanhempien henkien vaikutusvoimasta jälellejääneitten kohtaloihin. Paitsi tuon tuostakin tapahtuvaa kuolleiden esivanhempien puoleen kääntymistä avioliittomenojen tärkeimmissä kohdissa, osottaa mordvalainen morsian erojaisitkunsa myöskin vainajille. Sekä ennen varsinaisia häämenoja tapahtuvissa itkuissa että morsiusmatkalla vihittäväksi poikettaessa hyvästelee morsian sukunsa vainajia. Kosimaan lähdettäessä käytiin rikkaläjällä, jota pidetään pyhänä, koska siihen joutuu ruumisarkun lastuja. Neitisaunaan mennessään pyysi morsian pokshtat babat, kuolleet esivanhempansa mukaan. R. Utshajev kertoo kosintapäivän iltana morsiustalossa vuoltavan kynnyksellä hopearahaa. Vuoltaessa muistellaan vainajien nimiä sekä rukoillaan jumalaa ja esivanhempia, pyytäen näiltä onnea sekä anoen heitä vapauttamaan "pahasta ihmisestä", "pahasta vastaantulosta" sekä pahasta silmästä. Inkerissä menee morsian hääaattona "kalmoille", jossa hän itkien kutsuu kaikkia, jotka ovat hänen suvustansa kuolleet. Ennen kotoalähtöä valaa hän olutta ikkunan kynnyksessä olevasta aukosta pihalle, kutsuen kuolleita (erittäinkin jos hänen vanhempansa ovat kuolleet) "leine-iltaiselle". Länsi-Inkerissä morsian itkuissaan lasi kädessä ikkunaan päin seisten pyytää jumalia "ottamaan otravettä, maistamaan mainiota mallasvettä". Jos hänen isänsä on kuollut, kutsuu hän tätä erikseen. Vientipäivänsä aattona käy tyttö läheisten sukulaistensa haudalla siunausta pyytämässä.
Morsiamen itkut saattavat näin johtua osaksi myös halusta osottaa suvun vainajille ja kodin haltijoille eron vaikeutta, samalla kun tahdotaan hankkia heidän suosionsa, niin ettei heidän puoleltansa uuteen olinpaikkaan siirryttyä mikään onnettomuus uhkaisi.
Morsiamen kantaminen.