Sama perusajatus, mikä ilmenee avioparin välisen läheisen yhteyden luomisessa yhteisen ruoan tahi juoman nauttimisen kautta, on huomattavissa niissä tavoissa, joilla yhteys uuden perheen muiden jäsenten kanssa aikaansaadaan. Tsheremissien ja votjakkien tavoissa jo vastaanotossa tapahtuva yhteinen syönti nuorikon resp. morsiusparin ja sulhasen perheen jäsenten välillä on epäilemättä samanlainen mutta laajempi unionin synnytysmeno, johon liittyy ajatus uuden perheenjäsenen yhteydestä koko perheyhdyskunnan kanssa. Mordvalaisten tavoissa havaittu anopin toimittama nuorikon syöttäminen ja tsheremissien tavoista tunnetut nuorikon ja sulhasen vanhempien välillä tapahtuvat menot kuvastavat sitä, miten ennen kaikkea tahdottiin luoda yhteys niihin uuden perheen jäseniin, joihin nuorikko miehensä jälkeen välittömimpään suhteeseen joutuu.
Osaksi kontaktimenon merkityksen olemme antaneet myöskin yhteisellä alustalla istumiselle ja yhteisellä peitolla peittämiselle, joskin niiden varausmenon luonteisuus on osottautunut epäämättömäksi.
Tähän ryhmään kuuluvat tavat ovat yleisimpiä kaikkialla noudatettavista avioliittomenoista. Näin tavataan esim. yhteinen syönti ja juonti avioliittoon joutuvien välisen yhteyden synnyttämismenona lukemattomilla, useinkin mitä erilaisimmilla kultturiasteilla olevilla kansoilla.
Paitsi varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin, kuuluu yhteisiä syönti- ja juontimenoja useiden muidenkin suomalais-ugrilaisen heimon kansojen avioliittotapoihin. Itämeren suomalaiset käyttävät yhteisessä syönnissä tavallisesti samaa lusikkaa.
Nämä suomalais-ugrilaisten kansojen tavat liittyvät epäilemättä yleismaailmalliseen taparyhmään. Lukuunottamatta sitä, mitä näihin kuuluvien, avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä tapahtuneiden menojen suhteen on käynyt ilmi, on useimmissa tapauksissa erittäin vaikeaa, jopa hyödytöntäkin koettaa niiden suhteen saada selville geneettisiä tahi mahdollisia lainaussuhteita.
Kestitysmenot ja lahjojen antaminen.
Morsiamen toimittamia kestitysmenoja voidaan tarkastella lähentymisen ja yhteyden aikaansaamista tarkoittavina menoina, joskin niillä usein samalla on askaroittamismenojen merkitys. Nekin kohdistuvat ensi sijassa sulhasen vanhempiin, sen jälkeen muihin sukulaisiin ja häävieraisiin. Niissä kuvastuu myös usein ajatus nuorikon asemasta muiden perheen jäsenten suhteen.
Edellisiin tapoihin verrattava ajatus sisältyy myöskin kosinta- ja häämenoissa yleiseen lahjojen jakamiseen. Lahjojen antaminen on useimmiten molemminpuolista: lahjan saaja antaa tahi lupaa vastalahjan. Kosinnassa alotetaan molempien puolten välinen lähentyminen usein lahjojen antamisella, jolloin kosiva puoli ymmärrettävästi ensi sijassa pyrkii lahjan kautta aikaansaamaan toivottavaa suhdetta. Kosinnassa käytetyillä kestitysaineilla on läheltä lahjaan verrattava merkitys. Morsiamen ensimäinen tutustuminen sulhasen sukulaisiin tapahtuu usein lahjojen jakamisessa.
Paitsi avioliittomenoissa, on lahjojen antaminen yleistä muulloinkin, tahdottaessa aikaansaada lähentymistä ja likeisiä suhteita. Lahjan merkityksestä yhteyden aikaansaajana puhuu aikaisemmin mainittu votjakkien tapa, jonka mukaan lahja käy sulhasen sukulaisilla kädestä käteen ja kukin pyyhkii sillä suutaan tahi kasvojaan.
Niiden lahjojen, joita kestitysmenossa kestityksen nauttijat antavat morsiamelle, tarkoituksena saattaa samalla olla antaa korvausta häissä nautitusta kestityksestä. Antimet tulevat tällöin useimmiten morsiamelle tahi uudelle perheelle, joten tällainenkin lahjominen saatetaan käsittää myös edellisen tapaisessa merkityksessä. Myöhäisemmässä muodossaan on kestityksen ja lahjan annon suhde kehittynyt päinvastaiseksi: lahjan antaminen oikeuttaa osaaottamaan kestitykseen.