Askaroittamismenot.
Joko varsinaisena hääpäivänä tahi sitä lähinnä seuraavina päivinä suorittavat tutkimuksemme alaiset kansat ne yleiset menot, joissa nuorikon on toimitettava erilaisia askareita.
Näihin olemme lukeneet myös vedelläkäynnin. Siihen näyttää kuitenkin yhtyvän useampia eri käsityksiä, joten sitä on tarkasteltava laveammassa merkityksessä kuin yksinomaan askaroittamismenona.
Edellä on vedelläkäyntimenon yleisyydestä slaavilaisten kansojen tavoissa yleensä ollut puhetta. Samalla kuuluu tämä meno muutamien muidenkin Europan kansojen tapoihin. Uuskreikkalaiset vievät morsiamen juhlakulkueessa kaivolle, jossa hän ammentaa vettä ja heittää erilaisia ruokatavaroita lähteeseen. Albanialainen morsiuspari menee kaivolle, jossa vastanaineet kastelevat toisiaan vedellä.
Vedelläkäyntiseremonia kuuluu myös muutamien Itämeren suomalaisten kansojen tapoihin. Virolaisten tavoissa havaitaan ensiksikin sellaisia vesipaikkaan kohdistuvia menoja, jotka ovat yhdenveroisia eräiden muiden uuden kodin paikkoihin kohdistuvien kanssa. Morsian viedään, paitsi kaivolle, myös puutarhaan, talliin, vilja-aittaan j.n.e., joihin, samaten kuin tuleen, hän heittää uhriantimina rahan tahi nauhoja. Tätäpaitsi saattavat sekä sulhanen että morsian heittää yhteisesti rahan kaivoon wee-emalle ( kaeivu-anne, kaivoannin). Lisäksi sisältävät virolaisten tavat menoja, jotka osottavat varsinaisia vedelläkäyntimenon piirteitä. Vesipaikalle lähtee koko hääsaattue. Perillä ammennetaan vettä ja kaadetaan vesiastiat, jotapaitsi naimisiinjoutuvat saattavat valella toisiaan vedellä. Varsinaisen vedelläkäyntimenon luonne on menolla myös karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Inkeriläiset vievät morsiamen vedelle hääpäivän jälkeisenä päivänä. Kaivoon pudottaa morsian rahan ja potkaisee yhtaikaa sulhasen kera täytetyt vesiämpärit kumoon. Lopuksi kastellaan muut paitsi sulhasta ja morsianta. Vatjalaiset menivät vedelle juhlakulkueessa, aviovuoteelta nousemisen jälkeen. Avioparin oli määrä peseytyä kaivolla tahi avannolla. Edellä kulki airueita liehutellen punaisia liinoja avioparin edessä. Sulhasen ja morsiamen jalkojen eteen pannaan vedellä täytetty ämpäri, joka heidän on jalalla kumottava. Sitten täyttää nuorikko ämpärin vedellä ja vie sen anopilleen.
Yleiseltä kannalta tarkasteltuina on näissä menoissa huomattava ensinnäkin avioparin tahi morsiamen peseytyminen, josta mordvalaistenkin tapojen kuvauksissa puhutaan. Avioliittomenoissa havaitaan yleisemmältäkin peseytymisiä ja kylpemisiä, joilla on yleisen puhdistusseremonian luonne. Peseytyminen on N.F. Sumtsovin mukaan verrattain yleinen slaavilais-venäläisissä tavoissa. XV vuosisadalla kylpi aviopari yhdessä, ja nykyisistä tavoista on yleinen morsiamen seremoniallinen kylpeminen tunnettu. Morsiusparin, sulhasen tahi morsiamen kylpeminen ja peseytyminen tavataan lukuisien muidenkin kansojen avioliittomenoissa. Joskus näyttää se erikoisesti liittyvän morsiusyöhön. Belyj Klutshin mordvalaiset vievät avioparin aviovuoteelta saunaan kylpemään. Itä-Suomessa ja Virossa oli morsiamen ja sulhasen pestävä kasvonsa yhdessä vedessä joko ennen aviovuoteelle asettumista tahi sen jälkeen.
Vedelläkäynti- ja kylpemismenojen alkuperää ja merkitystä arvosteltaessa on vielä huomioonotettava käsitykset vedestä eläin- ja kasvikunnan hedelmöittäjänä. Tällaisesta ajatuksesta lienee varmaankin mordvalaisten käsitys veden haltijasta lapsionnen antajana johdettavissa, mikä kuitenkaan ei osota yleisempää levenemistä suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Vedelläkäynnin palvonnallista puolta ja peseytymisiä avioliittomenoissa ei mielestämme kuitenkaan ole ensi sijassa ja yleiseen asetettava tämän käsityksen yhteyteen. Peseytymiset, pesemiset ja vedellä valelemiset ovat yleisiä paitsi avioliittomenoissa, myös vainajaan kohdistuvina menoina, sairauden yhteydessä, mieskuntoisuuteen tulon aikana, lapsen syntymisessä j.n.e. E. Crawley puhuu näistä tavoista puhdistusseremonioina, joiden tarkoituksena on neutralisoida aktivisia pahoja voimia, ja erikoisesti avioliittomenoissa, hävittää kontaktissa piilevä vaara.
Häätavoissa olemme tutustuneet lukuisiin toimituksiin, joiden tarkoituksena on nuorikon tutustuttaminen ja varaaminen muutamissa uuden kodin paikoissa asustaviksi ajateltujen henkien ja taikavoimien suhteen. Kuten tuleen tahi tulisijaan kohdistuvat menot, sisältävät vedelläkäyntimenotkin usein selvästi ajatuksen veden haltijan lepyttämisestä ja hyvittämisestä, ilman että tähän liittyisi käsitys vedestä tahi veden haltijasta hedelmöittäjänä, Suomalais-ugrilaisten kansojen mytologian yleisimpiä piirteitä on käsitys luonnossa ja ihmisen ympärystössä asuvista henkiolennoista, Luonnollista on, että perheen uusi jäsen tutustutetaan näihin ja varataan niiden suhteen. Vedelläkäynti tahi vesipaikkaan kohdistuvat menot yhtyvätkin näin muihin uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin kohdistuviin menoihin. Virolainen morsian heittää uhriantimen paitsi veteen ( wete-emale ) myös tuleen ( tule-emale ), samalla kun hän jättää muihin uuden kodin tärkeimpiin paikkoihin (aittoihin, talliin, navettaan) uhriantimina rahoja tahi nauhoja. Savossa lähti morsian aviovuoteelta noustuaan morsiusneidon seurassa kiertomatkalle uudessa kodissa, käyden sen joka rakennuksessa; varsinkin navettaan ja saunaan jätti hän jonkun vyön, nauhan, kaulaliinan t.m.s.
Seremoniallista veden käyttöä tavataan häämenoissa toisessakin muodossa, joka merkitykseltään lähentelee peseytymistä, puhdistusseremoniana sekä pahan ja vaaran poistajana. Mordvalais-venäläisissä tavoissa käytetään vettä vastaanotossa: morsianta tahi morsiusparia ripotellaan kylpyvitsan läpi vedellä. Roomalainen morsian otettiin vastaan tulella ja vedellä. Muinaisindialaisissa häissä kulki morsiuspari paitsi tulen ympäri, myöskin stheya -vedellä täytetyn astian ympäri. Avioparia pirskoitettiin usein vedellä, tahi ripotteli sulhanen morsiamen päälle vettä. Nykyiset indialaiset kuljettavat vesiastiaa kolme kertaa sulhasen pään ympäri, jonka jälkeen vesi heitetään hänen jalkoihinsa. Huzuli-morsian heittää vihille lähtiessään jälkeensä vettä. Suomessa heittää morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hääväen päälle vettä tahi sahtia. Virolaiset heittävät nuodejoukkoa matkalle varustettaessa sahtia hevosten silmille. Vanhat germanit toivat nuorikon sulhasen kotona lieden luo vesiastian ylitse.
Monissa näistä esimerkeistä käytetään vettä selvänä varausaineena, samaten kuin tulta y.m. tämän tapaisia välikappaleita. Paitsi avioliittomenoissa, käytetään vettä tulen rinnalla esim. hautaustavoissa, joissa tulen samaten kuin veden kautta kulkemisella ajatellaan voitavan vapautua vainajan sielusta tahi hautausmaalta mukana seuraavista hengistä.