Häämenoissa on nähty useiden toimitusten erikoisesti tarkoittavan luoda yhteyttä morsiamen ja sulhasen suvun etäisempien jäsenten kesken. Tällainen merkitys on varsinkin morsiamen toimittamalla kestitsemisellä ja lahjojen jakamisella ollut. Näiden yhteydessä tapahtuva vastalahjan antaminen tahi lupaaminen morsiamelle, jolloinka meno muodostuu molemminpuoliseksi, tekee tämän yhteyden vielä vahvemmaksi.
Tämän laatuisten toimitusten jatkoa ovat häiden jälkeen tapahtuvat käynnit sulhasen sukulaisten luona, jotka suoritetaan joko hääpäivänä tahi häiden jälkeisinä päivinä. S.M. Mihailov kertoo vuoritsheremissiläisen nuoren parin häiden jälkeen sulhasen sukulaisissa käydessään kuljettaneen mukanaan rasvakakkuja ja olutta, joita kussakin talossa tarjottiin; tätäpaitsi jätti nuorikko kussakin talossa olutastiaan muutamia rahoja. Afashevossa jättää nuorikko kuhunkin sukulaistaloista leivän. Tällaiset sukulaisissa käynnit ovat myös votjakkien tavoissa yleisiä. Niiden merkitys ei kaipaa enempää selvittelyä. Sellaisen sukujärjestyksen vallitessa, jossa kiinteä yhteys etäisempienkin suvun jäsenten kanssa säilyy, on luonnollista, että sukuun astuva tulokas asianmukaisella tavalla otetaan vastaan ja saatetaan yhteyteen koko suvun kanssa.
Nuorikon asema uudessa kodissa.
Aikaisemmin on jo mainittu muutamista seikoista, jotka koskevat nuorikon asemaa ensi aikoina uuden kodin jäsenenä. Tässä suhteessa on silmiinpistäväksi piirteeksi merkittävä se ankara alistuvaisuus, jossa ainakin mordvalaiset pitävät miniää tämän suhteessa muihin, varsinkin vanhempiin perheen jäseniin. Hänen on monella tavoin, työssä, toimessa ja käytöksessään osotettava nöyryyttään varsinkin appivanhemmille. Tätä varten on hänen esim. häämenoissa tapahtuvissa kestitsemisissä langettava kestitettävän jalkoihin ja viivyttävä tässä asennossa, kunnes tämä on tyhjentänyt juomamaljan. Edellä on ollut puhetta hänen obligatorisesta vaikenemisestaan. Tambovin läänissä ei mokshalainen nuorikko koko vuoden aikana saanut istua pöydässä syötäessä, vaan oli hänen aina seistävä.
Lukuunottamatta sitä oikeudellista suhdetta, mikä patriarkalisessa perheessä yleensä perheen pään ja nuorempien perheen jäsenten kesken vallitsee, ja joka usein ilmenee samanlaisina tapoina, joita perheen omien alaikäisten on noudatettava suhteessaan vanhempiin, on vielä huomioonotettava, että luonnollisestikin silloin, kun vaimoja varsinaisesti hankittiin lunnasrahalla, ei miniän asema saattanut olla helppo. Hänet oli suurilla lunnailla hankittu perheeseen, useinkin etupäässä työntekijäksi, ja tällöin hänestä tietysti tahdottiin saada vastaava hyöty. Hankittaessa lunnasrahalla tahi ryöstämällä vaimoja alaikäisille, vieläpä mielipuolille ja raajarikoillekin — kuten Afashevon mordvalaiset kertovat aikaisemmin tehdyn — oli avioliitto vain näennäistä, eikä näin perheeseen hankitun naisen asema liene ollut paljoa orjattaren kohtaloa parempi. Tästä puhuu kuvaavasti mordvalainen naineen naisen nimitys ure, joka on yhteydessä orjaa merkitsevän ura -sanan kanssa. Lepehin mainitseekin, että pakanalliset mordvalaiset saattoivat myödä vaimonsa lapsineen ja ottaa uuden.
Nuorikon asemassa on lisäksi huomattava se seikka, että ne kieltokäsitykset, joista aikaisemmin eräiden avioliittomenojen kohtien yhteydessä on ollut puhetta, jatkuvat vielä jonkun aikaa avioliiton toimeenpanon jälkeenkin. Varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa huomataan joukko erinäisiä säännöksiä, joita nuorikon on noudatettava suhteessaan muutamiin uuden perheen jäseniin. V. Orlov mainitsee, ettei nuorikko saanut koskaan näyttää appivanhemmille jalkojaan. Naiset synnyttivätkin jalkineet jalassa, sillä luultiin, että synnytykseen saapuu esivanhempien henkiä. K. Miropolskij kertoo, etteivät nuorikko ja hänen miehensä mainitse toisiaan johonkuhun aikaan oikealla nimellä, vaan kiertävät sen sellaisilla nimityksillä kuin "karhun pää", "uunin patsas". Myöskään ei nuorikko pitkään aikaan näyttäydy appivanhemmille paljain päin eikä näytä milloinkaan jalkojaan. Ennen aikaan kylpivätkin miniät hiukset peitettyinä ja jalat käärittyinä.
Saman tapaisia kieltomääräyksiä noudattavat votjakit. Aikaisemmin on mainittu Karlyganin votjakkien tavasta, jonka mukaan nuorikko koko vuoden aikana ei näytä apelleen kasvojaan eikä puhu hänen kanssaan. Kasanin piirissä ei votjakkinuorikko niinikään vuoden aikana saanut puhua appensa kanssa. Samoin Sarapulin piirissä, jossa nuorikko ei myöskään apen läsnäollessa saanut näyttäytyä paljain pain.
Näiden tapojen huomaamme helposti johtuvan erilaisten tabuin sarjaan lukeutuvista käsityksistä, jotka aikaisemmin puheenaolleissa avioliittomenojen kohdissa ovat johtaneet muutamiin omituisuuksiin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa.
Nuorikon olosta miehelässä on vielä mainittava, että hän usein jonkun aikaa häiden jälkeen käyttää naimattoman naisen pukua ja hiuslaitetta. Lepehin kertoo, ettei morsiamen suku ollut mukana hääjuhlallisuuksissa sulhasen kotona; morsiamen isä, äiti ja muut sukulaiset tapasivat nuoren parin vasta sitten, kun heidät oli kutsuttu sulhasen kotiin, mikä tapahtui puolen vuoden tahi vuoden kuluttua häistä. Siihen saakka, kunnes nuori vaimo häiden jälkeen oli tavannut isänsä, oli hänellä oikeus käyttää neidon pukua, mutta tämän jälkeen puettiin hänet naineeksi naiseksi. Saratovin läänissä kulki mordvalainen miniä yhden vuoden ajan avopäin. Kun hänen päähänsä tämän ajan kuluttua puettiin vaimon päähine, muutettiin hänen nimensä samalla toiseksi. Erään nähtävästi mokshalaisia koskevan tiedon mukaan puettiin pango nuorikon päähän vasta sitten, kun hän ensimnäisen kerran oli tullut raskaaksi.
Karlyganin votjakkien tavoissa on huomattavaa, että nuorikon päähän puetaan jo ensimäiseen tuontiin liittyvissä menoissa naineen naisen päähine, mutta hän käyttää sitä vain hääpäivänä. Koko synnyinkodissa oleskelun ajan käy hän neidon puvussa ja alkaa käyttää vaimon päähinettä vasta suanin jälkeen, asetuttuaan lopullisesti uuteen kotiin.