En tarvinne kertoa iloisesta yhtymyksestä majatalossa tuon ikävän eron jälkeen. Illallista syödessä Haukansilmä molemmille miehille lyhyesti kertoi kaikki, mitä heidän poissa ollessansa oli tapahtunut, samaten Hutterkin antoi uskollisen kuvauksen omasta ja ystävänsä vankeudesta, josta eivät koskaan toivoneet pääsevänsä.
"Olen kuitenkin utelias tietämään, tahtovatko villit tästälähin sotaa vaiko rauhaa kanssamme", arveli Hurry. "Vapauttamisemme näyttää puhuvan rauhan puolesta; mutta noihin intialaisiin ei ole luottamista, sen olen kylläkin oppinut tuntemaan, pelkään vaan että Rivanoak seurueinensa tänään vaan on tarkoittanut saada tietoja majatalostamme ja varustuksistamme".
"Mahdollista kyllä", vastasi Haukansilmä, joka, tullen ovelle, näytti heille hirvennahkanauhalla sidottua ja vereen kastettua pientä puukimppua. "Tämä on intialainen sodanjulistuksen merkki", selitti hän heittäen kimpun pöydälle.
Suuri hämmästys valtasi kaikki läsnäolijat, ja arkkiin pakeneminen näkyi heistä parhaimmalta, sillä luultavaa oli vihollisen piankin lähestyvän lautoillaan ja siinä tapauksessa ei majatalo enään tarjonnut kyllin suojaa. Oli myös mahdollista että he tällä tavoin voivat välttää hyökkäyksen.
Tuota pikaa koottiin kaikki irtaimisto arkkiin, eikä tuntiakaan kulunut, kun majatalon asujamet jo olivat järvellä. Hutter ohjasi alusta läntiselle rannalle, jossa sangen varovasti noustiin maihin. Miehet, asetettuaan pyssynsä vireille, jättivät kaikessa hiljaisuudessa aluksen ja jättäen tyttäret arkkiin hiipivät hiljaa metsän tiheikön läpi löytääkseen vihollisen jäljet. Neljänneksen tuntia kuljettuansa he yhtäkkiä kaukaa huomasivat tulta tuikkavan, jonka tähden voitiin pitää varmana että vihollinen oli täällä leirissä. He lähestyivät tätä hiipien ja Chingachgook huomasi tarkalla silmällään kymmenkunnan sotilasta tulen ympärillä joutilaina makaavan. Muutaman askeleen eteenpäin kuljettuaan olivat miehemme saapuneet erään tammen ta'a, kun yksi intialaisista kuivain oksain ritinästä heräten kavahti ylös ja huomasi Haukansilmän. Huutaen kirkeällä huudolla tovereilleen merkin vihollisen läheisyydestä nämät nuolen nopeudella pyssyinensä riensivät osoitettuun suuntaan. Miehemme päättivät palata arkkiin, koska vihollinen oli heitä lukuisampikin.
Chingachgookin ja Hurryn onnistui päästä pakosalle, kun sitä vastaan Haukansilmän, joka juostessaan kompastuen tuli viivähtämään, jättiläis intialainen juuri arkin läheisyydessä sai kiinni ja vei vankina leiriin. Asiain näin ollen oli arkin asujainten mahdoton ystävätänsä pelastaa ja kun he itsekin olivat suuressa vaarassa, niin, jättäen Haukansilmän surullisen kohtalonsa nojaan, työnsivät kiiruusti aluksensa rannasta vesille.
Suuri riemu vallitsi intialaisleirissä vangitun saapumisen johdosta. Mutta se katse, millä häntä tarkastivat, oli ylevän ihmettelyn sekainen. Nuori mies oli nimittäin näillä seuduin kunnon pyssymiehenä saavuttanut hyvän maineen, jonka tähden häntä, kuten vankeja tavallisesti, ei sidottu käsistä eikä jaloista, vaan, pyssyn ja veitsen otettua pois, sai vapaana liikkua leirissä.
Kahdeksas luku.
Kotiin tulo. — Ojasta allikkoon.
Sillä välin kun Haukansilmän kävi näin surullisesti, ohjasi Hutter alustansa majataloon nähdäkseen oliko se vihollisen hyökkäykseltä säilynyt. Alus saattoi olla noin pari sataa askelta talosta — yltympäri vallitsi syvä hiljaisuus, missäkään ei vihollismielisten intialaisten jälkiä ollut nähtävissä. Hutter päätti tovereinensa sentähden rantautua. Chingachgook oli tuskin ehtinyt aluksen keulalle kun Hurry ja Hutter jo olivat tasangolla.