Kivisydän seisahtui hetkiseksi ja kuulusteli tarkkaan pienintäkin ääntä, ollen, pyssyynsä nojaten, samalla valmiina joka silmänräpäyksessä antamaan tulta.
Huomattuansa, että kaikki oli kunnossa, hän teki liikkeen laskeutuaksensa hevosen selästä, kun hevonen yht'äkkiä pää pystyssä ja korvat pörhössä muutaman kerran syvään nuuski.
Kivisydän kuunteli ja muutaman hetken kuluttua hän kuuli useampain paikkaa lähestyväin ihmisten askeleita.
Peruuttaen nopeasti hevosensa muutaman askeleen kukkulan juurelle, hän hypähti maahan ja, suojaten itseänsä hevosensa ruumiilla, veti pyssynsä vireisin. Koska kuitenkaan ei ennustanut vaaran lähestymistä tulijoiden puolelta, niin vetäytyi turvapaikastaan pois, ja, heittäen ohjakset käsivarrelleen sekä pyssynsä maata vasten, odotteli tulijoiden lähestymistä.
Vihdoin aukeni lehdikkö ja viisi ihmistä tuli näkyviin.
Toinen luku.
Kuolemasta pelastus. — Vanhuksen tiedonantoja.
Matkamiehiä, jotka pimeässä yössä erämaan läpi kulkivat, oli neljä miestä, joista kaksi horjuvin askelin taluttivat erästä naisihmistä, ja omituisinta oli kaikista että matkustajoilla, jotka näkyivät olevan valkoihoisia, ei ollut hevosta eikä tavaroita matkassaan.
Tuokiossa eivät huomanneet ratsastajan läsnäoloa, joka surkuttelun sekaisella tunteella näki heidän lähestyvän. Yht'äkkiä muuan heistä, joka näytti olevan talutettavan naisen isä, huudahti, huomatessaan Kivisydämen: "Jumala olkoon kiitetty! Olemme pelastetut, tuolla on vihdoinkin ihmisolento".
Matkailijat pysähtyivät, ainoastaan vanhus, joka nuo äsköiset sanat oli lausunut, lähestyi Kivisydäntä sanoen kohteliaasti: "Suokaa, herrani, minun pyytää teiltä, mitä ihminen toiseltaan erämaassa ei voine kieltää, turvaa ja apua".