Vaivaloisen kulun jälkeen hän vihdoin saapui piilopaikalle, jonka aukon sakea pensasto peitti. Kytkien hevosensa puuhun, hän pensaikkoa raottaen astui maanalaiseen huoneesen, jonka nurkasta löytämällään soihdulla valaisi. Neljänneksen tuntia varrottuaan kuului hevosen kavioiden kopsetta, joka seisahtui rotkon edustalle. Heti jälkeen astui Tiikerikatti sisään.
Tämä villi rosvoilija oli hämmästyttävän kookas mies. Leveät hartiansa ja jäntevät jäsenensä osoittivat, että voimansa, vaikka jo useita vuosia keski-ikäänsä pitemmälle ehtineenä, olivat vielä käyttämättömässä kunnossa. Ilman vaikuttamasta tulipunaiseksi muuttuneesta iho karvastaan voi huomata Tiikerikatin kuuluvan valkoihoisiin. Pukunsa oli puoleksi meksikolaisten ja punaihoisten; kuitenkin todistivat piikkisijan piikeillä ja lasihelmeillä koristetut mokkasiininsa hänen mieltymystään intialaispukuun.
Leveäteräinen veitsi, sotakirves ja kuula- sekä ruutipussi riippui nahkaisessa kireälle vedetyssä vyössään.
Korvallisensa yli hän kantoi valkopäistä kotkankynää, päällikön tuntomerkkiä, ja kädessään hän piteli suuren suurta, hopealla hienosti kirjaeltua pyssyä.
Tämä siis oli nyt se mies, jolle intialaiset olivat antaneet
Tiikerikatin nimen.
Synkkä pilvi laskeutui hänen leveälle otsalleen ja kääntyen poikaansa hän lausui: "Näyt unhottaneen että olen isäsi; sillä päättäen kaikesta, mitä olen kuullut, olet tuohon Don Pedroon, jota kuolemaani asti vihaan, ystävällisesti liittyneenä".
Näin sanoen hän heitti ankaran katseen Kivisydämeen, joka närkästyksissään iskien pyssynsä maahan ja kääntyen isäänsä kiljasi: "Olette siis todellakin hätyyttäneet matkailijoita, jotka rauhallisesti kulkevat pitkin tietä. Tämä on kovin minua vihastuttanut. Kutsutte itseänne isäksi, suokaa anteeksi, jos olen pakoitettu nyt sanomaan, ett'en voi teitä rakastaa".
"Mitä minuun tulee, niin ei ainoatakaan sanaa suustanne joko synnyinpaikastani tai muista perheellisistä suhteistani ole todistamassa, niin että ylimalkaan alan epäillä olevan sukulaisuuden siteitä välillämme ollenkaan".
"Haluan puhua suuni puhtaaksi!" Kivisydän kiljaisi vihaisena. "Silmäni ovat avautuneet. Olette lapsuudestani saakka koettaneet sydämestäni kaikki säälivät tunteet tukahuttaa; siinä ette, kiitos Jumalan, ole onnistuneet, ja nyt olen päättänyt elää omin nokkini, saattakoon tämä päätös mihin hyvänsä". Näin sanoen Kivisydän suuresti kiivastuen poistui. Hampaitaan purren rosvoilija vanhus seurasi nuorta ratsastajaa, joka ratsullaan pian katosi sakeaan metsään.
Kuudes luku.