"Minua se jo iljettää", sanoi Gurney.
"Epäilemättä; erittäin sen jälkeen, kuin olet ajatellut, miltä kannalta Lily Servosse on sitä arvosteleva. Nyt minä sanon sinulle jotakin, Mel., minä pidän sinusta ja minä pidän Servosse'n pikku tytöstä myöskin. Minä luulen, että sinä voit saada hänet — jonkun ajan perästä, tietysti — jos sinulla on kylläksi rohkeutta tunnustaa ja parantua, 'katua ja tulla kastetuksi', tiedäthän. Ja se on oleva kaste sinulle: sinä voit lyödä vetoa siitä, — oikea tulikaste!"
"Ethän vaan luule, että rupean ilmi-antajaksi, John Burleson?" lausui
Gurney, suuttuneena kääntyen ystäväänsä kohden.
"Hornassa! luuletko minun käyneen hulluksi?" kysyi Burleson yhtä suuttuneena. "Katsoppas tänne, Gurney, sinä ja minä olimme pojat yhdessä. Tiedätkö minun koskaan tehneen jotakin halpaa?"
"En koskaan!"
"No, kuuleppas sitten. Minä aion saattaa julki koko tämän toimen. Minä en aio kieliä kenenkään muun päälle (sinä tiedät, että ennen saisivat kiristää ja paloitella minua), minä aion vaan tunnustaa oman yhteyteni sen kanssa, kertoa niin paljon, kuin voin, ilman ketään muuta siihen kietomatta, ja tehdä parastani sitä hajottaakseni. Minä en ole koskaan ennen ajatellut, että voisin tehdä juuri tällä tapaa, enkä olisi nytkään keksinyt sitä, jollei sinun asiasi olisi tullut".
"Minun asiani?" kysyi Gurney kummastuneena.
"Niin, sinun asiasi. Etkö ymmärrä, että sinun täytyy tällä tapaa tunnustaa, ennenkuin kumpikaan isä tai tytär ottaa edes katsoakseen sinua?"
"No? Minä menen ensiksi ja raivaan tietä, siinä kaikki".
"Milloin aiot alkaa?"