"Näin", hän vastasi huoaten. "Minä en voinut olla vähän ajan perästä taakseni katsomatta; ja juuri sitä tehdessäni joku sytytti tulitikun ja piti sitä ilmassa ja minä näin setä Jerry'n kasvot, kun hän riippui oksassa. Minä olen nähnyt ne aina siitä saakka, gentlemanit".
"Tunsitteko ketään noista miehistä?" kysyi tuomari.
"Täytyykö minun vastata siihen?" Kirkwood kysyi.
"Aivan mieltänne myöden", lausui tuomari kylmäkiskoisesti. "Te olette jo tunnustanut kylläksi omaa tuomiotanne varten".
"Tietysti", arveli Kirkwood miettiväisesti. "Ja he saattivat minut tähän suruun ja tuhannet muut hyvät nuoret miehet lisäksi. Minä aion puhdistaa poveni siitä, gentlemanit, ja puhua suuni puhtaaksi. Omatuntoni ei olisi köykäisempi, vaikka salaisinkin noitten miesten nimet, kuin se nyt on. Kyllä minä tunsin suuren osan heistä".
Sitten hän nimitti noin neljäkymmentä miestä, joita hän muisti nähneensä, ja sanoi, ettei hänellä ollut mitään muuta enää asiasta mainittavaa. Mitä hän oli kertonut, luettiin hänelle, ja hän allekirjoitti sen.
"Minun täytyy pidättää teitä, koska teidän tulee vastata murhan syytöksestä, Mr. Kirkwood", lausui tuomari hillityllä äänellä.
"Minä arvaan sen", sanoi Kirkwood. "Ja minä olen syyllinen: minä en kiellä sitä. Mutta minä nukun levollisesti tänä yönä, jota en ennen ole tehnyt tuon yön jälkeen. Minulla on vaan yksi pyyntö, tuomari".
"Mikä se on?"
"Älkäät lähettäkö minua Verdenton'in vankihuoneesen. Minä en tahdo juonitella enkä karata — siitä ei olisi minulla nyt mitään hyötyä — mutta, te tiedätte, että, jos minä nyt pantaisiin tuohon vanhihuoneesen, minä riippuisin samassa oksassa, johon hirttivät Jerry Hunt'in, ennenkuin kaksi päivää olisi kulunut".