Sovittiin niin, että hän pidettäisiin tarkassa tallessa eikä häntä vielä vankihuoneesen toimitettaisi. Ja silloin nämät kolme ylen uupunutta miestä kääntyivät toinen toisensa puoleen ja antoivat juhlallisesti kättä toisillensa sillä täydellä vakuutuksella, että "pohja todella oli lähtenyt astiasta" ja että siitä lähtien sopi sanoa tuosta maan-osasta, "että yöt ovat terveelliset".
Tällä välin oli monta kertaa ovea kolkutettu. Se avattiin nyt, ja heidän ystävillensä, jotka tulvailivat sisään, annettiin lyhyt selitys siitä, mikä oli tapahtunut. Servosse pistäysi asuntohuoneessa ja ilmoitti asian vaimollensa ja tyttärelleen.
Mutta yö ei ollut vielä päättynyt. Jonkun kummallisen aavistuksen kautta nämät teko-asiat näyttivät tulleen tunnetuksi melkein ennenkuin olivat tapahtuneetkaan. Toiset tulivat tunnustamaan toisia rikoksia ja vahvistamaan nuoren Kirkwood'in tunnustusta. Tunnista tuntiin todistukset lisääntyivät, siksi kuin tänä samana yönä kaikki Klan'in haaraukset tässä maakunnassa ja useat läheisissäkin olivat paljaina esivaltalaisen edessä. Se oli kummallinen näky todellakin; ja sitä seuruetta, joka oli kokoontunut Warrington'iin valvoaksensa yötä, piti mielenliikutus, kummastus ja kiitollisuus asiain ihmeellisestä kääntymisestä tosiaan hereillä.
* * * * *
Thomas Denton oli yksi niitä miehiä, jotka arvelivat, että rikos on rangaistava, ei kostonhimosta tekiän suhteen, vaan sen tähden, mitä hän katsoi muitten turvallisuudeksi, ja erittäinkin tulevien sukupolvien onnellisuuden tähden. Hän alkoi siis seuraavana päivänä käyttää soveliaita lakimenoja ja teki uutterasti kanteita, istuen päivästä päivään toimivana esivaltalaisena sekä vastaan-ottaen satojen tunnustuksia, joitten herännyt pelko paljasti tuhansien ylläkön töitten salaisen koneiston. Ne, joitten tunnustukset koskivat kaikkein tavallisimpia ja vähäpätöisimpiä mieskohtaisia tuhoja, päästettiin paljaastansa omien tunnustuksiensa nojassa taikka laskettiin menemään ankaran nuhteen saatuaan. Ne, jotka olivat syylliset suurempiin rikoksiin, velvoitettiin olemaan vieraina miehinä. Monta miestä vangittiin, ja yleinen lain kauhu näytti vallitsevan niissä, jotka olivat juuri äsken kauhistuttaneet muita. Edeltävä tutkinto jo uhkasi satoja, joita ei oltu epäilty, ja oli kietonut toisia satoja, joita oli pidetty yhtä viattomina.
Ei kukaan ollut enemmän hämmästynyt elikkä huolestunut tehdyistä ilmoituksista, kuin Hullu. Hän ei saattanut ymmärtää, kuinka miehet, joita pidettiin hyvinä kristittyinä kansalaisina, joitten rehellisyyttä ylistettiin ja perin tarkkaa kunniantuntoa ihmeteltiin, voivat toimittaa, kehoittaa ja puollustaa semmoisia tekoja. Hän luuli, että kirkot puettaisiin mustiin, että saarnastuolit kaikuisivat varoituksista ja sanomalehdistö uhkuisi suuttuneita syytöksiä. Hänen oli mahdoton ymmärtää, kuinka toinen saatti olla ääneti ja toinen peitellä taikka puollustaa. Peittelyissä taikka puollustuksissa hän ei luullut olevan mitään, joka olisi ollut minkään arvoista. Väite, että se oli persoonallinen vaino taikka jonkunlainen puoli-julkinen viha yksityisiä henkilöitä vastaan, joka synnytti näitä väkivallan tekoja, ei hänen mielestään ansainnut hetkenkään ajatusta kolmesta syystä — koska laitoksen tarkoitus ja suunta sotivat sitä vastaan, koska kaikki katuvien jäsenten tunnustukset kielsivät sen ja koska uhrit kannattivat yksinomaisesti samoja valtiollisia mielipiteitä taikka olivat semmoisissa erityisissä suhteissa, jotka saattivat heidät vastustamaan laitoksen tarkoituksia.
Kuitenkin saarnastuoli pysyi ääneti ja sanomalehdistö puollusti. Hullu ei tietänyt, mitä ajatella. Oli satamääriä näistä miehistä, joita hän tunsi hyvin ja piti suuressa arvossa. Olivatko ne tieten taiten julmia ja huonoja, vai oliko hän erehdyksissä? Löytyikö mitään varsinaista oikean mittaa, vai olivatko uskonto ja siveellisyys ainoastaan suhteellisia ja satunnaisia sanoja? Oliko se oikein Georgia'ssa, mikä oli väärin Maine'ssa? Olivatko nuot vapauden ja yhteisen oikeuden aatteet, joissa häntä oli kasvatettu, ikuisia peri-ajatuksia, vai ainoastaan vakuutuksia — hetken tuomia mielijohteita? Hän ei voinut sanoa. Hän alkoi epäillä yksin omaa kokemustansa ja järkeänsä. Ei sitä kauhua, joka seurasi tätä salaista laitosta, koskaan oltu niin täydellisesti käsitetty. Yksin nekin, jotka olivat kaikkein enimmin kärsineet, olivat liikutetut sääliin asti. Nyt kun kova ja järkähtämätön laki aikoi kourin käydä heihin kiinni, ruvettiin joka taholta huutamaan armoa ja kristillistä rakkautta. Rauhan ja sovinnon ihanuutta kiitettiin kautta koko maan.
Onneksi useitten maakuntien lainlaativat vallat olivat paraikaa koossa ja enimmät niistä säätivät heti amnestiian[102] ja anteeksi-antamuksen lain kaikkia varten, jotka olivat toimittaneet väkivallan töitä valepuvussa taikka jonkun salaisen laitoksen kehoituksesta; ja liiallisessa innossaan ja ettei luultaisi, että he tahtoivat suojella ainoastaan ystäviänsä, he levittivät anteeksi-antamisen vaippansa niin laajalle, että se silminnähtävästi peitti yhtä hyvin syyttömät kuin syyllisetkin; semmoiset, jotka eivät etsineet mitään armoa, yhtä hyvin, kuin polvillansa rukoiliat. Lyhyesti sanoen, he antoivat anteeksi ei ainoastaan näitten väkivallan töitten tekiöille, vaan rajattomassa anteeksi-annon päätöksessään he soivat myöskin uhreille anteeksi! He sulkivat ei ainoastaan "Ku-Klux Klan'in", "Näkymättömän Valtakunnan", "Peruslaillisen Unionin Vartioväen" ja muitten laitosten jäseniä, jotka olivat toimineet eri kuntina tai osastoina Klan'issa, vaan myöskin "Unionistien Liiton", "Puna-nauhojen" ja muitten salaisten yhdistysten jäsenet tähän ylimalkaiseen anteeksi-antoon kaikista teoista, jotka olivat tehdyt semmoisten yhdistysten päätösten nojassa. Kumma kyllä noitten yhdistysten ei tiedetty päättäneen mitään laittomia tekoja; mutta näitten lainsäätäjien täytyi näyttää, ettei "armoa siivilöimällä annettu".
He varoivat kuitenkin armahtamasta yhtään, vaikka pienintäkin, lain loukkaamista taikka vallan anastusta, jonka Exekutiivi tai joku muu virkamies oli toimittanut semmoisten tekojen tukehuttamisessa ja rankaisemisessa taikka niitten avuttomien uhrien suojelemisessa. On seikkoja, joita ei voi antaa anteeksi, ei edes "sovinnon" aikakautena!
Niin Ku-Klux haudattiin; ja semmoinen on rauhan ja hyväntahtoisuuden voima, kun se yhdistetään amnestiiaan ja anteeksi-antoon, että kahdentoista kuukauden kuluttua se oli unhotettu, ja sitä, joka sattui viittaamaan niin vanhaan ja kuluneesen leikinlaskuun, tervehdittiin "verisen paidan" naurua herättävällä huudolla.