"Sisään-muuttaminen Etelään on vastedes, niinkuin tähänkin saakka, oleva paikottainen ja vähäpätöinen, semmoinen aines, jota tuskin sopii ottaa lukuun. Löytyy monta syytä siihen. Tärkein on se, ettei Etelä suosi sisäänmuuttamista. Ei niin, että se suoraan vastustaisi sitä taikka olisi niin suvaitsematon, ettei kävisi sitä kärsiminen, paitsi kun on kysymys valtiollisista seikoista, mutta se on ollut umpinainen siihen määrään, että se on kadottanut yhteensulattamisen ky'yn; eikä sisäänmuuttanut koskaan tule sen kansan eläväksi jäseneksi; jonka keskellä hän asuu. Hänen lapsensa ehkä välisti tulevat, mutta ei aina. Länsi tarttuu vierasta käteen ja saattaa hänet yhdessä päivässä tuntemaan itsensä olevan kotona — olevan sen kansan oma, jonka keskellä hän elää. Etelä ehkä voi tervehtiä häntä yhtä sydämellisesti, kuin Orientti tervehtii kaukasialaista kauppiasta; mutta, niinkuin Orientti, saattaa hänet kuitenkin huomaamaan, että hän on 'ulkoapäin tullut barbari'. Paitsi sitä Etelä ei kaipaa enempiä työvoimia ja niitten aineellinen menestys, jotka ovat sodan jälkeen lähteneet sinne, ei ole ollut semmoinen, että se houkuttelisi monta seuraamaan".
"Mutta miksi teistä on todennäköisempi, että Etelä on hallitseva, eikä tuo väkirikkaampi ja yritteliäämpi Pohja?"
"Koska Eteläläiset ovat aivan yksimielisiä ja vaistomaisesti ja synnyltänsä hallitsijoita. Heitä eivät epäilemiset estä eivätkä he tuhlaa jäntevyyttänsä turhiin ja vähäpätöisiin riitakysymyksiin. He ovat luonteeltaan yksinvaltaisia ja kuninkaallisia. Jokainen heistä ajattelee enemmän Etelää, kuin itseään, ja kaikki, mikä lisää sen valtaa taikka kunniaa, on kalliimpi hänelle, kuin mikään personallinen etu. Pohja luulee, että Etelän kansa on erittäin suuttunut orja-omaisuutensa kadottamisesta: totta puhuen he ovat tuhat kertaa enemmän vihaiset vapautettujen neekerien korottamisesta yhtäläiseen poliitilliseen valtaan. Pohjassa on erimielisyyttä: yksi osa tahtoo vallan tähden liittyä Etelään, ja, juuri niinkuin ennen sisällistä sotaa, Etelä tahtoo jälleen hallita ja johtaa kansakuntaa".
"Ja milloin tämä on loppuva?" kysyi vanhempi mies väsymyksen huokauksella.
"Kun Pohja oppii arvostelemaan tosi-asioita ja heittää joutavan hellätuntoisuutensa sikseen; taikka kun Etelä luvattoman ja laittoman orjuuden systeemin raukeamisen eli räjähtymisen kautta on omien rajojensa sisäpuolella ratkaissut rotu-riidan kysymyksen. Maan isännät ovat vielä työn isännät ja jäänevät siksi, kunnes työntekiäin tieto ja taito polvikuntien vaihdellessa lavenevat taikka he vimmastuvat".
"Ah! nuori ystäväni," lausui vanha mies, ja hänen kasvonsa loistivat ylpeydestä, "nyt tulette minun alalleni ja, minun täytyy se sanoa, koskette myöskin minun pelkooni tulevaisuuden suhteen. Äsken kansalais-oikeuksia saaneitten vapautettujen orjien tila Etelässä on peräti tavaton ja merkillinen. Minun on mahdoton katsella sitä huolestumatta. Historiassa ei ole kuin muutamia harvoja esimerkkejä, että orjuutettu rotu kerrallaan hyppää täydellisestä chattelismista kokonaiseen itse-hallintoon. Kenties muinaisten Israeliitain asia tarjoo suurinta yhtäläisyyttä. Vaikka he olivat Jumalan kaitsennan alla, heidän kuitenkin oli kaksi asiaa tarpeesen: ensiksi maasta-muutto, joka vei heidät pois sen rodun keskeltä, joka oli ollut heidän isäntänänsä, pois orjuuden näkymöiltä ja lähitienoilta; ja toiseksi uuden sukupolven yleneminen, joka ei ollut tuntenut päällysmiehen ruoskaa eikä itse kohdastansa kokenut orjuuden häväistystä. Pako Egyptistä, erämaan vaivat, nuot neljäkymmentä kuoleman ja kasvannon vuotta, joina Egyptiläiset eivät tietäneet heistä mitään, kaikki nämät tarvittiin, ennenkuin Israelin lapset pystyivät itsehallintoon ja kansallisen voiman käyttämiseen ilman tuota jumalallisen avun suoranaista välitystäkin ja ihmeellisten merkkien ja kummien jokapäiväistä toistamista. Voiko Amerikan afrikalainen orja vähemmällä valmistuksella kehittyä itse-haltuiseksi kansalaiseksi, valkoisen veljensä vertaiseksi vallan suhteen?"
"Yhtäläisyys Israelin kansan kanssa on niin suuri, että se näyttää johtuvan melkein jokaisen mieleen," arveli Servosse. "Se on lempi-ajatus mustassa kansassa itsessä. Ainoa tärkeä eroitus, jonka minä voin nähdä, on puute uskonnollisesta aineksesta — puute profeetoista".
"Niin kyllä!" lausui vanha tohtori vilkkaasti. "Tiedättekö, että minua suuresti epäilyttää, löytyikö siihen aikaan mitään erityistä uskonnollista ainesta Juudan kansan mielessä? He eivät lähteneet Egyptistä eivätkä uskaltaneet erämaahan minkään uskonnollisen vainon tähden eikä rakkaudesta uskontoonsa. Nämät olivat semmoisia asioita, jotka tulivat perästäpäin ja seurauksena heidän kasvamisestaan ja kehkiämisestänsä. Orjuuden tunteesen, sorron ajatukseen, siihen juutalaisen valtakunnan kaksoisperustajat Moses ja Aaron vetosivat toteuttaaksensa uskonnollista aatettansa. Israeliitat seurasivat heitä, ei sentähden, että he olivat heidän uskonnolliset johtajansa, vaan koska he lupasivat päästää heidät Egyptiläisten ikeestä. Orjan vaisto vie hänet pakenemaan orjuuden näkymöltä, kun itsenäisen miehuuden pyrinnöt alkavat paisuttaa hänen sieluansa. Ettei tämmöinen henki tässä tapauksessa ole ennen ilmaantunut, on mielestäni kummastuttava asia: että se tästä lähtien on tuleva, on, pelkään minä, varma. Minä en saata ymmärtää, kuinka mikään rotu voi valmistua täydelliseen itsehallitukseen, oikeaan vapauteen, paitsi orjuuden eli elin-omaisuuden vähittäisen menon taikka erämaassa olon vaivojen ja tuskien taikka sitä vastaavan itsepäällisen kestämisen kautta, jotka kasvattavat ja lujittavat yksityistä itse-luottamusta ja yhteistä rohkeutta ja uskallusta".
"Luultavaa on, että he vielä saavat neljäkymmentä vuottansa," lausui Servosse, "ja jättävät enemmän kuin yhden sukupolven erämaahan, ennenkuin he jälleen voittavat ne oikeudet, jotka luvattiin heille ja joita he vähän aikaa nauttivat".
"Niin," sanoi vanhempi, "siinä on toinenkin vaarallinen seikka. He ovat maistaneet vapautta, täydellistä ja kokonaista; ja sen kadottaminen, vaikkapa välillisellä tavalla, on lisäävä vapautetun luonnollista inhoa orjuutensa muistoja ja seutuja vastaan. Minä pelkään suuresti, että tämä levottomuus eriämättömästi kuuluu äkkiä saavutetun vapauden tilaan; ja että innostuneena näistä molemmista tunteista tämä rotu yrittää poismuuttoa, joka vielä kumoo kaikki meidän sievästi sommiteltut järjestelmämme, ja koettaa omien oviemme edessä sitä ihmis-ystävyyttä, josta me kerskailemme. Mitä te siitä arvelette, översti?"