"Totta puhuen, tohtori, minä en voi sanoa," vastasi Servosse. "Että semmoinen tunne on olemassa, ei tarvitse epäillä. Amerikan afrikalaisen rodun historiassa on lisäksi jotakin kummallista ja salamyhkäistä, joka mahtavasti vaikuttaa siihen taika-uskoiseen mysticismiin,[108] joka vallitsee heissä. Tuotuina tänne vastoin tahtoansa; pakoitettuina kärsimään orjuuden kovaa holhon-alaisuutta, samalla kuin he yhä näkivät ja kuulivat sitä herkeämätöntä jumaloitsemista, jota kansakuntamme tarjoo vapaudelle; kahtena orjuuden vuosisatana oppien sivistyksen alkeita, uskonnon, lain, mekaanillisten taitojen aapistoa, talouden salaisuuksia ja työn tarpeellisuutta ja palkintoa; vapautettuina melkein ilman ponnistusta omasta puolestaan ja kokonaan ilman omantakeista ja tiettyä osan-ottoa — kaikki nämät tosi-seikat silmiensä edessä, ei sovi ihmetellä, että he pitävät itseänsä Jumalan erityisinä lemmittyinä — jonkunlaisena valittuna kansana. Tätä ihmeitten luetteloa, joiksi he katsovat näitä kummallisia tapauksia, esitellään aina rodun hehkuville mielikuvituksille; ja vaikka se tähän saakka on taivuttanut heitä toimettomuuteen, se voisi olla voimakkaana yllyttimenä, jos se kerran joutuisi vaikuttamaan yhteydessä semmoisen vakuutuksen kanssa, että heidän tulevaisuutensa on sijoitettava semmoiseen seutuun, joka on kaukana heidän entisyytensä näkymöiltä. Jos he olisivat samaa sukuperää, kuin hallitseva rotu, olisi ehkä mahdollista, että erottava rajalinja aikoja myöten häviäisi. Mutta he ovat merkityt eri värillä, vieläpä semmoisella, jota kauan aikaa on pidetty halpana ja alhaisena, eikä ole aivan vähän totuutta koko heidän historiansa loppusäikeessä: 'niggerit eivät voi koskaan täällä päästä valkoisen miehen kannalle'".
"Mutta mitä voi tehdä heidän korotuksekseen ja lievityksekseen tai estääksensä keski-aikaisen barbariuden perustamista meidän keskuuteemme?" kysyi tohtori huolestuneena.
"Noh, tohtori," lausui Hullu hilpeästi, "tähän kysymykseen tulee jonkun muun vastata, ja siihen on lisäksi vastattava teoilla eikä sanoilla. Minä olen antanut miehuuteni vuodet näitten kysymysten miettimiseen, ja minua pidetään sentähden hulluna. Minusta näyttää, kuin näitten vammojen parannuskeino olisi helposti keksitty. Rohdot ovat kuitenkin semmoiset, joita tulee tuottaa ulkoapäin. Sairas ei voi itseään parantaa. Etelä ei ole koskaan puhdistava itseänsä niistä haitoista, jotka sitä vaivaavat. Sen äly, sen ylpeys, sen varallisuus, lyhyesti, sen voima, ovat kaikki asetetut yksin sitäkin hiljaista ja hitaista kehittymistä vastaan, jonka aika ja puoli-barbarismi tuottaisivat. Tunnista tuntiin kahleet kotkataan kiinteämmiksi. Katsokaat orjuuden historiaa maassamme! Katsokaat, kuinka lainsäätäjät, oikeustot, yleinen mielipide ja koko maan voima vuosi vuodelta ja kaikissa orjavaltioissa käyvät tylymmiksi ja väkivaltaisemmiksi orjaa ja hänen vertaistansa 'vapaata mustaa' vastaan! Minä näen, että muistatte sen, vanha ystäväni. Aivan vastoin kaikkia valtiomiesten ennustuksia orjuuden peukalon-puristimia väännettiin vaan uudelleen ympäri ja kireämmäksi joka vierivältä vuodelta. Vapauden ja oikeuden jäljet pyyhittiin pois lain-säädännön kautta, ja armon pujahdus-reiät tukittiin tuomio-istuinten selitysten avulla, siksikuin ei jäänyt jälelle muuta, kuin musta tavattoman orjuuden kuilu".
"Minä näin nuot kaikki ja myönnän ennustuksen oikeaksi; mutta minä en vielä tiedä ajatustanne käytettävästä lääkkeestä," arveli vanha mies epäileväisesti.
"Noh, te ymmärrätte, ettei lääke voi tulla sisältäpäin," lausui Hullu. "Vähemmistö tuntee voimansa, ja enemmistö huomaa heikkoutensa niin hyvin, ettei sisältäpäin ole mitään odotettavana. Se, mikä on tehnyt pelottamisen mahdolliseksi, tekee edistyksen mahdottomaksi. Sentähden minusta näyttää, että tuohon kysymykseen jo on vastattu — sen täytyy tulla ulkoapäin!"
"Mutta kuinka?" kysyi vanha mies maltittomasti.
"Kuinka?" toisti Hullu. "Minua kummastuttaa, ettette näe sitä; ettei maa näe sitä; taikka pikemmin, että, nähden, he antavat semmoisen uskonkappaleen aaveen, jonka säätämiseksi veri-virtoja vuodatettiin, pelottaa itseänsä astumasta sitä uraa, joka leveänä ja selvänä, kuin kuninkaan valtatie, on edessämme: "pimeyden lääke on valo; tietämättömyyden — taito; vääryyden — oikeus".
"Se on totta kyllä pelkkänä ajatuksena, ystäväni; mutta kuinka sitä käytäntöön pannaan?" kysyi kuuntelia.
"Kansakunta kasvatti ja suojeli orjuutta. Orjuuden hedelmä on ollut oppimaton vapautettu, oppimaton köyhä valkoinen mies ja röyhkeä isäntä. Vapautetun kykenemättömyys, köyhän valkoisen miehen taitamattomuus, äskeisen isännän kopeus ovat kaikki seurauksena kansallisen vallan käyttämisestä vapaan ajatuksen, vapaan työn, vapaan puheen pidättämiseksi. Antakaat Kansakunnan nyt peräyttää se paha, jota se on sallinut ja kehoittanut. Antakaat sen kasvattaa niitä, jotka se teki taitamattomiksi, ja suojella niitä, jotka se teki heikoiksi. Se ei ole mikään suosio mustaa kohtaan, vaan Kansakunnan turvallisuus sitä vaatii. Laittakaat aapiskirja kansallisen voiman valtikaksi. Antakaat Kansakunnan kasvattaa mustaa miestä ja köyhää valkoista miestä, koska Kansakunta piti heitä orjuudessa ja on edesvastauksessa heidän kasvatuksestaan; kasvattaa äänestäjää, koska Kansakunnalla ei ole varoja suvaita, että hän on oppimaton. Älkäät koettako torjua pois edesvastausta ja verhota vaaraa. Isojen joukkojen vilpitön tietämättömyys on enemmän pelottava, kuin muutamien harvojen pahansuopa intelligenssi. Se toimitti kapinan syvät rivit ja nuot ennakkoluulojen sokaisemat laumat, jotka tekivät Kukistus-politiikin voimalliseksi. Köyhät Valkoiset, Vapautetut, Ku-Klux'it ja Pelottajat ovat kaikki samassa määrässä tietämättömyyden satona. Kansakunnalla ei ole varoja kasvattaa semmoista viljaa".
"Mutta kuinka," kysyi tohtori, "Hallitus voi kasvattaa näitä Valtioin kansalaisia Valtioin oikeuksia loukkaamatta?"