"Hyvä, minä en tiedä, että huolin siitä, vaikka tuskin kukaan tahtoo tulla esitellyksi jälkimaailmalle minäkään aikansa mustana karitsana. Se asia, joka on saatu niin suureksi, oli sangen vähäpätöinen, ja minulla oli oikeastaan sangen vähän tekemistä sen kanssa".
Sitten hän luki ääneen kysymyksessä olevan paikan ja muistutuksen ja selitti:
"No, koko asia oli tämä. Oli pari pohjoisvaltalaista pappia — Wesleyaneiksi he luullakseni nimittivät itseänsä — jotka eivät ymmärtäneet suistaa suutansa, vaan kuljeskelivat ympäri täällä puollustaen ja todistaen, niinkuin Herra ei olisi antanut heille mitään muita käskyjä kuin soimata ja syyttää orjanpitäjiä ja orjuutta. Minä menin pari kolme kertaa kuulemaan heitä, juuri vakuuttaakseni itseäni siitä. He olivat kovin varomattomia ja maltittomia. Minä puhuttelin yhtä heistä, kun kokous oli loppunut sinä päivänä, ja sanoin hänelle sen. Hän ei tahtonut kuulla ollenkaan, vaan laski enemmän raamattua korviini, kuin ikinä samassa ajassa kuulin keneltäkään muulta maan päällä. Minä en riidellyt hänen kanssansa (te tiedätte, etten koskaan riitele kenenkään kanssa, översti), vaan, luullakseni, sanoin hänelle, että olin hänen ystävänsä. Minä olen jokaisen ystävä ja olen aina ollut. Minä en tahtonut, että hän joutuisi mihinkään kommeluksiin enkä olisi suonut, että mikään vahinko tapahtuisi hänelle. Tämä on kaikki totta enkä minä ollenkaan epäile, että sanoin sen hänellekin. Mutta minä en hyväksynyt hänen oppiansa enkä taipunut hänen ajatuksiinsa; enkä minä ilmoittanut sitä hänelle, vaikka kirjantekiä tuossa muistutuksessa sanoo minun tehneen sen. Minä en koskaan ajatellut mitään semmoista. Minä arvattavasti ilmoitin hänelle, että olin esivaltalainen, joka oli totta, ja että pelkäsin kommeluksia, joka oli yhtä totta. Kun rupean asiaa ajattelemaan, luulen sanoneeni hänelle, että olisi parempi, jos hän ei saarnaisi Tasaisen ristin luona. Jollen sitä tehnyt, olisi minun ainakin pitänyt tehdä se; sillä, jos he olisivat menneet niihin seutuihin, heidät varmaan olisi hirtetty johonkin puuhun. Tavalla tai toisella paikka seuraavaksi pyhäksi muutettiin Matalan kaalamon kokoushuoneesen. Tämä on totta, ja minä arvaan, että se tapahtui minun varoitukseni johdosta. No, nyt minua kuvaillaan tehneeksi kaikki nämät sitä varten, että saisin nuot miehet valtaani. Minä vannon teille, översti, että se on valhe. Minulla ei ollut mitään semmoista ajatusta. Minä pidin heitä hulluina ja pidän vielä nytkin; mutta minä en miettinyt mitään pahaa eikä vahinkoa heille. Vaan nyt tapahtui, ilman vähintäkään joko välitöntä tai välillistä tiedon-antoa eli neuvoa minun puoleltani, että seuraavan pyhän aamuna, kun kokous oli pidettävä Matalalla kaalamolla, joukko gentlemaneja kulki taloni ohitse matkallansa Tasaisen ristin luo, jossa heidän, niinkuin sanoivat, oli määrä kuulla Wesleyani-pappeja. Minä ilmoitin heille, että he olivat väärällä tiellä, ei mistäkään muusta syystä, kuin pelkästä kohteliaisuudesta, näettekö; ja he lähtivät tienhaaraan ylipuolella tätä teidän paikkaanne ja kääntyivät aivan oikein Matalalle kaalamolle. Noin tunti taikka niin heidän lähtönsä jälkeen johtui mieleeni, että heillä ehkä oli joku paha tarkoitus. Minä en sano, etten olisi tehnyt aivan samaa, jos olisin tietänyt heidän aikomuksensa; mutta tosi-asia on, etten sitä tietänyt enkä ensinkään varonut sitä, ennenkuin perästäpäin".
"Hyvä", kysyi Servosse, "onko loppu-osa kertomuksesta totta, tuo, kuinka papit vedettiin saarnastuolista, tyrkättiin poikin jotakuta pölkkyä ja piestiin?"
"No, jälestäpäin minä kuulin, että nuot gentlemanit keskeyttivät kokouksen ja antoivat papeille vähän loikkiin. Ehkäpä he tyrkkäsivät heidät poikin jotakuta pölkkyä; hyvinkin luultavaa on, että tekivät niin: se on mainion näppärä keino löylyttää jotakuta. Minä en kuitenkaan myönnä, että tämä selkäsauna oli niin ankara, kuin kirjassa kuvataan, vaikka papit epäilemättä pitivät sitä sangen kovana. Arvatakseni he eivät olleet tottuneet semmoiseen — kukaties luulivat, että heidän pukunsa pelastaisi heidät. Minä olen kuullut, että he suorivat tiehensä varsin pikaisesti tämän jälkeen eivätkä odottaneet annoksen uudistamista, joka oli melkein ainoa järkevä asia, jonka tekivät".
Vanha mies kertoi tätä silmiänsä vilkuttain ja ilmeisellä mielihyvällä koko menetyksestä.
"Minulla on aina ollut vähän epäilyksiä näitten tapausten suhteen", arveli Servosse, "ja olen iloinen, että yksi, joka oli osan-ottajana niissä, on vahvistanut ne; mutta ettehän, Squire, tahdo puollustaa semmoista menetystä?"
"No niin, översti, minä en todella ymmärrä, mistä oikeastaan semmoista menoa nostetaan", Hyman lausui. "Tämä oli rauhallinen yhteiskunta, joka eli maan konstitutionin ja lakien suojeluksen alla; ja nämät miehet, joilla ei ollut mitään asiaa eikä etua täällä valvottavana, tulivat meidän joukkoomme ja puollustivat oppeja, jotka, jos niitä olisi noudatettu, olisivat hävittäneet koko yhteiskunnallisen laitoksemme ja ehkä saattaneet meidän ja omaistemme henget vaaraan. Semmoiset opit yllyttivät kerrallaan ja luonnollisesti mustia kapinaan ja uhkasivat meille kaikille San Domingo'n kauhuja. Minun täytyy, översti, tunnustaa, että, minun mielestäni, nuot gentlemanit olivat hyvin lempeät ja suvaitsevaiset, kun he vaan vähän riipaisivat saarnaajien selkiä eivätkä venyttäneet heidän niskaansa, jota samanlaisesta loukkauksesta varmaan olisi tehty vähemmän rauhallisessa yhteiskunnassa".
"Juuri tämmöisen suvaitsemattomuuden vuoksi, Squire, on Etelän melkein mahdoton tyytyä nykyiseen asemaansa. Te tahdotte kaikki ampua, ruoskia, hirttää ja polttaa niitä, jotka eivät ajattele, niinkuin te. Se on kaikki hedelmä ja seuraus kahden vuosisadan orjuudesta: ei, se on oikeastaan osa siitä", lausui Servosse.
"Mutta ettehän arvele, että noitten miesten oli oikeus tulla tänne ja saarnata semmoisia vaarallisia oppeja", kysyi hänen naapurinsa kummastuneena.