Nainen nuori naitava,
Tekee työtä taitava.
Ei ne vaivat vaivuta
Herra ne voimat vahvistaa.
— — — — — — — —
Hurstit paidat lakanat
Ne jo ovat valkiat
Kunpa vaan tulis sulhainen,
Rakas oma Aittasen.

On kerennyt kulua lähes kaksi kuukautta siitä knin Aittanen Tuomon kanssa Kariossa kävi ja jolloin hän Liisan kihlasi, kun eräänä Joulukuun kirkkaampana päivänä hän ajaakin kauniilla mnstalla oriillaan "Karion" tarhaan ja vähän puheltuaan Matin kanssa joka tarhassa hakoja hakkaa, tulevat he sisälle ja Aittanen heti armaan Liisansa tykö rientäen ja painaen suutelon hänen purpuraisille huulillensa tervehdykseksi, vasta huomaakin Maijan ja tervehtien häntä pyytää äkkinäistä iloaan anteeksi, ja alkaen puhumaan heille että hän on niin aikonut että ensi pyhänä he kuulutettaisiin, "sillä minä", sanoi hän, "olen nyt juuri eilen ostanut Järviön talon, jotta Mattikin siellä saa Karion isäntänä isännöitä, sillä kuuluuhan Kario tiedämmä Järviön tilaan, vai miten?"

Kuuluu, kuuluu, sinnehän me veroa on tehty, mutta mitä ihmettä nyt kuulenkaan hyvä vävyni sanoi Matti kummeksien, silmät aivan kuin pöllin puhaltajalla, vai pääsee mar se meidän Liisa nyt talon emännäksi, eipäs sellaista olisi voinut aavistaakaan, niin, niin, Herran tiet on tutkimattomat. No johan minä nyt ilolla sitte kuolenkin, kiitos olkoon Jumalalle. Suuret vesikarpalot tippui äijän nahkaliivin rinnoille.

Nyt alkoi Maijakin puheen ja kysyi kuinka paljon Aittanen oli maksanut Järviöstä.

Wiisitoista tuhatta se vaan maksoi hyvä anoppini, sanoi hän, kyllä se kahdeksaatoista tuhatta pyysi, mutta kun rahat heti maksoin niin kyllä kauppa kävi, ja onhan se hyvä ja vauras talo, olen kuullut.

Hyvä, hyvä, säestivät kaikki, metsää on yli talon tarpeen, ja maat aivan santa ja saviperää, sanoi Matti. Ei se Kalle sitä ole haaskannut eikä antanut, vaikka kyllä on ostajia käynyt.

Wai niin, vai niin, sanoi Aittanen. Metsäpä onkin minulle vallan tarpeen, sillä olen erään yhtiön kanssa kaupassa kuusi tuhatta tukkipuuta, ja itse tarvitsen kanssa paljon puita sillä täytyypä siihen ruveta kohta rakentamaan uusia huoneita. Talo on asumuksistaan enempi rujamainen, en kärsi minä sitä.

No seurasikos kaupassa muuta irtainta, sanoi Maija vaimoväki kun aina on utelijaita.

Kaikki, kaikki, krontimenttineensä, sanoi Aittanen, vähän lystikästä pnhettaan nauraen, ja samalla veti hän povestaan tukun papereita. Tässä on ja tässä seisoo kauppakirjat.

No minkäs nyt sitte Järviön haltijat menevät, sanoi Liisa vähän epäillen?