Kaupunkiin kuuluvat aikovan, sanoi Aittanen kääntyen Liisan puoleen, kuuluvat aikovan kauppiaaksi sinne. Ja mikäs sitte aikoessa, viisitoista tuhatta puhdasta rahaa, kyllä sillä alkuun pääsee, pääsee sitä moni toisenkin taskuun luottaen kauppiaaksi, kun toinen hullu uskoo ja toimittaa.

Näin puhuen vielä yhtä ja toista ja syötyään oivallisen aterian Kariossa jonka Maija parhaansa mukaan valmisti ja eteen asetti, valmistausi Aittanen taas lähtöön luvaten pian käydä Liisaa tervehtimässä. Nyt lähti hän Liisan saattamana matkalle. Mitä Aittanen Liisalle puhui heidän erotessaan, se olkoon salattu meiltä sillä luulen sen kunkin arv. lukijan itsekin arvaavan. Mutta ilosta hyppien Liisa kumminkin riensi Kariota kohden, väliin katsahtaen taaksensa armaan sulhasensa perään, joka puitten varjoon katosi.

Seuraavana sunnuntaina on tavallista enemmän väkeä tullut kirkolle. Miksi niin? Siksi, että siellä juuri tänäpäivänä pitäis kastettaman eräs mustalais-tyttö ja vahvistuman kalliiseen kristin-uskoon. Tätä toimitusta kaikki nyt halulla ovat rientäneet tänne katsomaan, kuka vaan kirkolle on kyennyt. Niin onpa täällä Karionkin vanhukset tuossa kirkon aidan vierellä. Ukkopa siinä juuri sitelee vanhaa mustaa kiini. Ja kas ainapa joukosta joku pujahtaa Karionkin Mattia tervehtimään, joka nyt tuohon makasiinin rappusille itsensä on hiisannut istumaan Maijansa vierelle, odottelemaan yhteen soittoa. Waan eipä Liisaa näy. Hän on jäänyt varmasti kotiin ja eipä hänestä kukaan puhettakaan ala. Taitavat kai niin olla vielä tietämättömiä asioista. Jo rupesi kellotkin tuolta tapulista heläjään ja nytkös kansalle alkoi kiire kirkkoon tulvata. Niin sitä siinä mentiin että permanto paukkui.

Ja urkujen sulo säveleet alkoivat valtavasti kaikua, ja kansakin alkoi veisun hyräilyyn, mahtoi kai olla uutta virsikirjaa koskapa niin jumppasi. Wirren loputtua astui juhlallisesti messukasukassa seurakunnan kirkkoherra alttarille, alttaritoimitusta täyttämään ja sitä harvinaista kastetta toimittamaan kun näet isoa ihmistä kastetaan ja tämän jälkeen kajahteli taas urkujen pauhu ja saarnavirsi oli alkanut, nyt tämän virren loppuvärsyä säestäissä kääntyi kaikkein kirkossa istujain katsekin saarnastuoliin päin odotellen sinne astuvaa saarnamiestä ja jopa vaikeni urknln ääni ja saarnastuolissa nähtiin nuori, kaunis pitäjän apulainen rillit päässä, joka silmät käännettynä kattoa kohden alkoi rukouksella selittämään päivän Evankeliumia sanan kuulioilleen ja kehottaen heitä kutakin ottamaan saarnasta vaarin ja painamaan syvälle sydämeensä näitä kalliita Herran sanoja, joita hän Hänen palvelianaan lausui, nimittäin että taivas ja maa on hukkuva vaan Herran sanat ei pidä ikänä hukkaan tuleman, niin ja aina yhä edelleen siksi että saarnan loputtua alkoi tavallinen sairaitten rukoileminen, kuolleitten kiitokset ja avioliittoon aikovaisten julistus. Mutta kas nyt alkoi nuorenkin kansan seassa vilkas mutina ja tarkka kuulevaisuus, ei enää yskän köhinää ei jalkain nakutusta kuulunut joka muuten niin tavallista on saarnan aikana, ei, kaikki oli niin hiljaista ja pappi joka vähän aikaa oli odotellut tätä hiljaisuutta alkoi pari kertaa ääntään rykäisten kuulutaan, että kristilliseen avioliittoon aikovat nyt mennä ja kuulutetaa ensimäinen kerta. "Sulhanen kunniallinen nuori mies teurastaja Kustaa Leander Aittanen Kiviojan seurakunnasta ja morsian nuori piika kasvatti tytär Anna Liisa Erikan tytär Karion torpasta tätä senrakuntaa." Vielä oli pari muuta samaan sorttiin kuuluvaa tämän jälkeen, ja pappi päätti saarnastuoli toimituksensa, nyt kumartui hän ja poistui kirkon takana olevaan sakastiin. Vielä tuli pappi alttarille sitte veisattiin virsi lähdöksi, sen jälkeen nousi pappi vielä kerran saarnastuoliin ja lopetti kuulutuksilla jotka olivat urakka-huutokauppoja y.m. ja niin loppui se seremooni. Nyt alkoi kansa lähteä tuuppien ja toisiaan varpaille astuen ulos kirkosta ja sinkoillen sinne ja tänne lähti kukin kotiansa päin ja niin teki Karionkin Matti Maija rinnalla kevennetyllä sydämmellä. Mutta nyt kotiin saavuttuaan olikin Aittasen musta ja hirnui heitä tervehtien tarhan veräjällä seisomassa, ja Aittanen nähtyään akkunasta vanhusten tulon riensi heitä auttamaan ja heidän hevostaan riisumaan, jolla aikaa Maija ja Liisa toimittivat päivällistä pöytään. Miesten sisään tultua aljettiin syömään ja syödessä puheltiin kirkkokuulumisesta j.n.e. Syömisen loputtua viipyi Aittanen vielä "Kariossa" siksi että jo ilta alkoi lähestyä jolloin hän taas sääli lähteäkseen jätettyään ensin hyvästi vanhukset ja syleiltyään Liisaansa lähti hän iloisesti laulaen tiellä ajaessaan ja johon korpi vastasi:

Oman kullan rakkaus,
Se on kuin mesi leipä,
Liisani sydän puhdas on
Kuin oikea kristalli kulta.

Näin nyt kului ajat Aittaselta iloisesti ja hauskasti ja ajoin hän aina kävi Kariossa ajaen, armasta Liisaansa tervehtimässä, ja samoin kului Kariossakin päivät ilman mitään erinomaisempaa. Toisinaan kävi Tuomokin Aittasen keralla Kariossa, sillä hänkin oli nyt jo kihlannut itselleen elämänsä kumppanin. Tuomo oli erään maankauppiaan tyttären itselleen valinnut ja solminnut hänen kanssaan ne ijäisyyden siteet.

Mutta lähenipä nyt jo vuoden loppu ja jo alkoi maakin peittyä valkiaan vaippaan, kun eräänä iltana se oli vuoden viimeinen päivä, näkyi Järviön talon kaikista ikkunoista kirkkaita kynttiläin loistoja ja kuului viehättäviä soiton säveleitä, mutta käydäänpäs mekin, hyvä lukia, mennään tämän talon pihalle noiden jo ennestään seisovien joukkoon, niin mitäs kummia näemmekään, täällähän näyttää olevan kaikki niin iloista ja somaa sillä täällähän vietetään Aittasen ja Liisun häitä. Mutta käy kanssani Lukiani ja käyttäkäämme vähän rohkeuttamme, sysätään noita tuossa rapun vieressä seisovia tirskujoita vähän syrjään ja astukaamme tuohon valosta loistavaan huoneesen eivät he meitä pois kehtaa käskeä, kas niin no nytpä jo olemmekin oven sisäpuolella, ja tuolla pöydän takana keskimmäisnähän istuikin arvoisa kirkkoherra ja sulhanen, niin ja morsian ja onhan tuossa Karion Matti ja Maijakin pinike myssy päässä, niin ja vielä Tuomokin armaan sydänkäpysensä rinnalla, kyllä on hauskaa. Ompas Kuuselan väkikin niin ai, ai, ja niin paljon vieraita; nuo tuntemattomat tuolla lasin alla lienevätkin kanpunkilaisia koskapa niin ovat kaupunkimaisia, hienoja ja loistavia puvuiltaan, kaikki ne näyttävät olevan iloisia hulivili-poikia. Mutta mitäs nyt? mitäs se sulhanen nyt nousi ja alkaa puhua. Aittanen alkoi pyytäen kaikkein läsnä ollessa saada puhua, kaikki oli hiljaa ja kuulteli.

Aittanen sanoi taidolla ja ryhdillä seuraavat sanat:

Hyvät ystäväni, naapurini ja sukulaiseni sekä kaikki häävieraani! Tässä lausun minä nyt teidän kaikkein kuullen että koska kallis Luojani on minulle lahjoittanut kaikkea hyvää yltä kyllin niin varallisuutta kuin muutakin ajallista onnea kaikin puolisesti niin kiitän minä johon pyydän myös teidän kaikkein yhtymään kunkin, Luojaani, astuessani nyt ensi askeleita aviomiehen kalliilla askeleilla ja tämän talon isäntänä, tehden omasta sekä morsiameni puolesta lahjoituksen, vanhoille appivanhemmilleni annan siis minä heille Karion torpan kaikkine kuuluvine maineen sekä ilman minkäänlaista veroa ja sillä ehdolla, että he saavat sen omakseen lahjoittaakseen sen myös kelle he sen tahtovat. Nyt lopetti hän, ja taas alkoi sama iloisuus kuin ennenkin, tanssia y.m. joten vasta seuraavana päivänä vieraat alkoivat poistua.

Nyt on jo monta vuotta tämän Hääillan jälkeen kulunut, ja Karion Matti sekä Maija ovat jo aikoja haudan hiljaisuudessa levänneet, ja Karion torppa on nyt Tuomon omaisuutena johon hän on laittanut oikeen kauniin ja herramaisen talon, hävittäen kaikki vanhat rujat pois, ja tässä nyt asuu Tuomo nuoren kauniin Eeli vaimonsa kanssa ja viettää elämänsä onnellisia päiviä samaa ammattia harjoittaen kuin ennenkin.