Nyt hieman niinkuin ajateltuaan ja korvallistaan kahertaen, sanoi Tuomo: no kyllähän se niinkin on että myyjä omansa tarvitsisi, mutta jos nyt pannaan sitte kuustkymmentä viisi, eikös se sitte ole jo tavallista.

No olkoon nyt sitte menneeksi sanoi Matti, ja he löivät kättä päälle, nyt otti Tuomo povestaan nahkasen lompakon ja veti siitä ulos tukun paperirahoja ja luki siitä rahat jotka Matti otti vastaan. Nyt otti Matti pullon ja kaasi vielä ryypyn Tuomolle ja niin oli kauppa tehty. Matti käski Liisan mennä vitsaperua ladosta ottamaan jolla lehmä Tuomon rattaista kiinni pantaisiin. Liisan mentyä puheli Tuomo vielä vanhuksille, että kyllä minä tuolle teidän likalle vielä miehen tuon jahka tässä vähän usiammin käyn. Tämän kuuli kyllä Liisakin porstuassa tullessaan vaan hän ajatteli kylläpä sitä mies puhua osaat, siinä sitä olet jo monta kertaa käynyt, eikä sen parempaa ole vielä tullut, mutta sisään tultuaan ei hän ollut tietävinäänkään että semmoista oli puhuttukaan. Nyt jätti Tuomokin hyvästi ja kiitteli sekä lähti ulos kaikkein seuraamana. Matti otti vitsaperun ja aikoi sitoa lehmää rattaiden taa, nyt taputti Liisakin vielä lähtevää lehmää lonkoille ja toivotti Tuomolle suuria voittoja Mustikesta ja Tuomo lähti luvaten pian uuden isännän "Karioon" tuoda ja pian olikin hän jo näkyvistä kadonnut tuonne kuustmetsän verhoon, ja Karion väki kävi taas entisiin joka aikasiin askareihinsa.

Näin nyt kului aika taas Kariossa niinkun tavallisesti metsätorpassa on tapa, ja syksy läheni lähenemistään ilman että Kariossa tapahtui mitään erinomasta, ja tulipa nyt jo pyhäinpäivän aikakin, nyt oli Maija vähän käynyt kipeän laiseksi joten Liisa sai koko töllin askareet yksin hoitaakseen. Matti myös oli aika ajoin sängyn päällä pitkänään joten nyt rupesi Kariossa jo vähän niinknin ikäväksi käymään, epäilyttipä tuo talvikin vastaan ottaa. Liisaakin jo rupesi surettamaan, vaikka hän aina niin iloinen ennen oli ollut ja usein kuultiin hänen askareilla ollessaan vähän niinkuin suruisella äänellä hyräilevän.

Ah, jos tuo tätini kuoleepi
Ja minä jään isän kanssa,
Niin kuinkas silloin Kariossa käy
Kun voimat on heikommassa.
— — — — — — — — — —
Ah, jos tulis ylkämieskin
Ennen kuin tätini kuolee,
Että sais tätini nähdä sen
Kuin pitää Liisasta huolen.

Niinpä nytkin oli Liisa juuri tau'onnut tätä suruhyräilyään laulamasta kauniina Lokakuun iltahetkenä, kuin hän saunaan puita viemästä palasi, kuuli hän tieltä kuusimetsästä päin rattaiden ratinaa. Käännyttyään sinne näki hän, että kahdet rattaat kahden miehen kanssa riensivät heille päin hartaasti puhellen keskenään. Liisa kiirehti sisälle ja sanoi vieraita tulevan sillä tieltä kuului rattaiden ratinaa ja sitä paitsi näki hän pari miestä olevan tulossa. Wanhuukset nousivat kumpikin vuoteiltaan ylös, ja Maija rupesi siivoamaan vuoteita, peitellen niitä. Liisa tuoleja asetellen seinäin viereen ja luudalla hosasten rikkoja pesän puoleen. Matti taas akkunassa odotteli tulijain ilmestystä, ja eipä hänen siinä kauvan tarvinnutkaan tirkistellä, kuin jo näkyi kuinka Tuomo ja eräs toinen nuorimies tulla karautti Karion tarhaan.

Matti lähti ulos ja meni heti auttelemaan vieraiden hevosta kiinni ja tuoden ladosta heiniä ja heittäen hevosten eteen ja kun kaikki näin oli toimitettu, lähtivät he kaikin sisälle. Miehet tervehdittyään ensin kaikkia töllin väkiä, sanoi Tuomo vähän viekkaasti vilkaisten Liisan puoleen, enkö puhunut totta kuin viimeksi teillä kävin. Silloin muuttui Liisan kasvot vähän niinknin punaiseksi sillä hän tunsi jo tunnossaan että Tuomoa seurannut kumppani oli aikeissa kosia häntä, Maija käski vieraiden istua penkille, jonka he tekivätkin ja alkoivat piippujaan kopistella, puhellen yhtä ja toista, niinkuin tavaroin hinnoista nykyään kaupungissa, sen uusista rakennuksesta y.m. Sitte nousi Tuomo ja otti povestaan kauniin kuvilla varustetun pullon ja vei pöydälle pyytäen lasia jotta saisi kaupungin tuliaisia tarjota, hämmästyneenä toi Liisa lasin ja laski pöydälle. Maija oli poistunut kahveen keittoon. Tuomo aukasi pullon suun ja kaasi lasiin punaista nestettä käskien Karion Maijan maistamaan ja lisäsi parasta sorttia tämä ekstra Koljeter pitäs olla, sillä maksoihan kämä kokonaista kolme riunaa, kotkan kuvia lukuun ottamatta.

Nyk tuli Maijakin tuoden kahvia, ottaen hyllyltä kupit ja vieden pöydälle. Matti sanoi otetaan nyt mestari, koska äiti kaataa pohjaan, nyt otti hän sokeria pani kuppiinsa ja käski toisten tehdä samoin, he tekivät ja Matti otti sen kaadetun ryypyn ja kaasi kuppiinsa johon Tuomo vielä lisäsi pullosta, tehden myös kumppanille samalla tavalla. Nyt nousi Tuomo ja otti kuppinsa, toiset samoin kilauttivat kuppinsa vastuksiin ja Tuomo hurrasi Kariolle onnea.

Matti nyt maisteltuaan kehui sikä oikeen erinomaisen hyväksi ja väkeväksi aineeksi, ja sanoi ei sitä poikaa suinkaan ole vesinuijalla tiellä päähän lyöty, kyllä se siltä tuntuu, kiitos vaan Tuomo.

Nyt teki Tuomo itsekin sekä Tuomon kumppani tuo nuori mies, mutta Tuomo kaasi vielä lasiin ja tarjosi Maijallekin lisäten, ei se pahaa tee vanhalle ihmiselle ja kauvan esteltyään Maija vihdoinkin maistoi ja kiitti sitä erinomaiseksi aineeksi. Nyt näin punsattua ja maisteltua istuivat he vielä kauvan tupakoiden ja puhellen yhtä ja toista.

Liisa istui rukkinsa ääressä ja kehräsi vaikka ei siitä mitään näyttänyt rullalle tulevan, sillä yhä vilkuen ja silmää heittäen hän miehiin päin kääntyi, Maija taas vuoteensa syrjällä herneitä vieritti, ja perkasi, sillä hän niinkuin Liisakin ottivat tarkasti osaa miesten puheisin, sanoipa nyt Mattikin, että ei hän ollut kaupungissa käynyt moniin vuosiin, oli jo toistakymmentä vuotta sitten. Jo loppui heidän puheensa vähempään tuosta kaikenlaisesta ja nyt alkoi puhe totisempaan kantaan, sillä nyt nousi Tuomo ylös ja kaasi vielä ryypyn pullostaan joka siinä pöydällä seisoi, ja kehoitti Matin naukkaamaan ja Matin ryypättyä tämän alkoi Tuomo rohkiasti puhumaan sanoen, että nyt minä toin teille, vanha Kario, vävyn, jos niinkuin huolitaan ja jos mies tämä, samalla osoitti hän vieressään istuvaan vieraaseen, on sovelias ja kelpaava teidän tyttärelle. Samassa kuului kimakas naurun purskaus niin Maijalta kuin siltä kauniilta Liisaltakin, uudestaan alkoi Tuomo keskeytettyä puhettaan pitkittämään sanoen: olen jo kauvan tämän hyvän ystäväni teurastaja Aittasen tuntenut, sillä usein olemme hänen kanssaan yksissä kaupungissa kulkeneet, hän kun on samaa virkaa harjoittava kuin minäkin, ja aina olen hänestä suuresti pitänyt sillä hän on aina ollut minulle hyvä ja uskollinen reisutoveri sekä raitis ja miehekäs mies, soisin siis hänelle sellaisen aviosiipankin täällä seuraajakseen aina elämänsä ehtoosen saakka. Niin ja sen olen nyt juuri harkinnnt teiltä löytääni, teidän jaloluontoista Liisaanne olen aikonnt siksi, mutta mitä Liisa itse sanoo siitä, en tiedä sanoi Tuomo.