Grischa meni. Hetken kuluttua hän jo tuli äitineen. Akka ei ollut riisunut yltään tänä yönä, eikä kukaan muu kuin kirjurit ollut ummistanut silmiänsä.
— Onko kaikki täällä, kysyi Dubrovskij, eikö ketään jäänyt taloon?
— Ei ketään muita kuin kanslistit, vastasi Grischa.
— Tuokaa tänne heiniä tai olkia, sanoi Dubrovskij.
Miehet juoksivat talliin ja palasivat takaisin sylit täynnä heiniä.
— Pankaa portaitten alle … kas niin. No, pojat, nyt tulta!
Arhip aukasi lyhdyn ja Dubrovskij sytytti päreen.
— Kuuleppas, Arhip, minä luullakseni kiireessäni suljin etuhuoneen oven, mene pian avaamaan se.
Arhip juoksi porstuaan — ovi oli auki. Arhip sulki sen ja väänsi lukkoon jupisten puoliääneen: vai vielä avaamaan! ja tuli Dubrovskijn luo.
Dubrovskij sytytti päreellään heinät, ne leimahtivat ilmituleen ja valaisivat koko pihan.