— Niin, Maria Kirilovna minulle … sen sormuksen…
Sascha sekaantui puheessaan ja joutui hämmennykseen. Kirila Petrovitsch rypisti otsaansa ja sanoi heilutellen päätään:
— Siihen nyt sekaantui Maria Kirilovnakin. Tunnusta suoraan kaikki, taikka minä sinut vitson niin, ett'et itseäsi tunne.
— Jumaliste, isä … minä … isä… Maria Kirilovna ei käskenyt minun mitään tehdä, isä.
— Stepan! mene ja tuo minulle hyvä ja tuores koivun oksa.
— Odottakaa, isä, minä kerron kaikki. Minä juoksin tänään pihalla, ja sisareni Maria Kirilovna aukasi ikkunan, ja minä juoksin sinne, ja sisar pudotti vahingossa sormuksen, ja minä kätkin sen koloon, ja … ja … tämä keltanaamainen poika tahtoi varastaa sormuksen.
— Vahingossa pudotti, ja sinä tahdoit kätkeä… Stepan! mene tuomaan vitsat.
— Isä, odottakaa, minä kerron kaikki. Sisareni Maria Kirilovna käski minun juosta tammen luo ja panna sormus koloon. Minä juoksinkin ja panin sinne sormuksen, ja tuo hävytön poika…
Kirila Petrovitsch kääntyi hävyttömään poikaan ja kysyi uhkaavasti: "kenen sinä olet."
— Minä olen herrojen Dubrovskijn alamaisia.