— Heti paikalla, vastasi nainen. Maria Kirilovna nouskaa ja katsokaa, onko hyvä.
Maria Kirilovna nousi eikä vastannut mitään. Ovi avattiin.
— Morsian on valmis, sanoi nainen Kirila Petrovitschille, käskekää tuoda vaunut.
— Jumala olkoon kanssamme, vastasi Kirila Petrovitsch ja ottaen pyhäinkuvan pöydältä jatkoi vapisevalla äänellä, tule luokseni, Mascha, minä siunaan sinut,
Tyttö-raukka lankesi isänsä jalkoihin ja nyyhki,
— Isä … isä! huusi hän itkien, mutta ääni tukahtui.
Kirila Petrovitsch siunasi hänet kiireesti. Hän nostettiin ylös ja melkein kantamalla vietiin vaunuihin. Hänen kanssaan istui niihin eräs nainen äidin sijaiseksi ja eräs palvelijatar. Ajettiin kirkolle. Siellä sulhanen jo odotti heitä. Hän tuli morsiantaan vastaan ja hämmästyi nähdessään tämän vaaleat ja kummalliset kasvot. Yhdessä menivät he kylmään, tyhjään kirkkoon. Ovet suljettiin heidän mentyään sisään. Pappi tuli alttarilta ja alkoi heti. Maria Kirilovna ei kuullut eikä nähnyt mitään, hän oli yhtä asiaa vaan ajatellut aamusta asti: hän odotti Dubrovskija, toivomatta ei hän ollut hetkeäkään. Mutta kun pappi kysyi häneltä tuon tavallisen kysymyksen, niin hän vavahti ja meni tajuttomaksi, mutta sittenkin vielä viivytteli ja vielä odotti. Pappi ei odottanut hänen vastaustaan, vaan sanoi itse nuo vastattavat sanat.
Vihkimys päättyi. Mascha tunsi tuon armottoman puolisonsa kylmän suutelon, hän kuuli läsnäolevain imartelevaiset onnentoivotukset eikä sittenkään voinut uskoa, että hän oli ijäksi pantu kahleihin ja ett'ei Dubrovskij tulisikaan vapauttamaan häntä. Ruhtinas puhutteli häntä hellillä sanoilla, mutta hän ei niitä ymmärtänyt. He tulivat kirkosta. Esipihassa oli Pokrovskojen talonpoikia. Mascha tarkasti nopealla katseella heidät kaikki ja taas näkyi hänessä entinen tunnottomuus. Vastanaineet istuivat yhdessä vaunuihin ja ajoivat pois. Kirila Petrovitsch oli mennyt edeltäpäin saadakseen ottaa vastaan nuorta paria.
Ollessaan kahden nuoren vaimonsa kanssa, ei ruhtinasta vähääkään liikuttanut tämän kylmä katse. Hän ei myöskään alkanut ikävystyttää tätä vastenmielisillä selityksillään ja naurettavalla ilollaan; hänen sanansa olivat yksinkertaiset ja vaativat vastausta. Tällä tavalla olivat he ajaneet noin kymmenen virstaa, hevoset juoksivat nopeasti epätasaista kylätietä ja vaunut olivat melkein keinumatta englantilaisilla linjaaleillaan. Äkkiä kajahti huuto takaapäin, hevoset seisahtuivat, ja joukko aseellisia miehiä piiritti vaunut. Mies, jolla oli puolinaamari silmillä, veti vaunun oven sivulle ja sanoi Maschalle:
— Te olette vapaa, tulkaa ulos.