— Isä, Vladimir Andrejevitsch, huusi hän, meidän merkkimme kuuluu, meitä haetaan.
Dubrovskij hyppäsi vuoteeltaan, otti aseensa ja tuli ulos teltasta. Ulkona häärivät rosvot meluten. Dubrovskijn tullessa syntyi synkkä hiljaisuus.
— Onko kaikki täällä, kysyi Dubrovskij.
— Kaikki muut, paitsi vahdit, vastattiin.
— Paikoillenne! huusi Dubrovskij, ja rosvot asettuivat kukin paikalleen.
Samassa tuli kolme vahtia juosten porteille. Dubrovskij meni heitä vastaan.
— No, mitä nyt? kysyi hän.
— Sotamiehiä on metsässä, meitä piiritetään, vastasivat nämät.
Dubrovskij käski sulkea portit ja meni itse tykin luo. Läheneviä ääniä kuului metsästä. Äänettöminä odottelivat rosvot. Äkkiä näkyi kolme, neljä sotilasta metsästä, mutta nämät menivät heti takaisin antaen laukauksilla tiedon tovereilleen.
— Valmistaukaa taisteluun, huusi Dubrovskij, ja supinaa alkoi kuulua rosvojen seasta.