— "Miksi niin?"
— "Ilmaan ei ole luottamista: rupeaa tuulemaan; katsos kuinka se lennättelee lunta".
— "Entä sitten?"
— "Näethän tuota!"
Ja kyytimies osoitti ruoskanvarrella itää kohti.
— "Eihän siellä näy muuta kuin lunta vaan ja selvä taivas".
— "Entäs tuo tuolla … tuo pilvi".
Nyt vasta huomasin aivan taivaan reunassa pienen valkoisen pilven, jota siihen saakka olin luullut kaukaiseksi mäentörmäksi. Kyytimies sanoi sen tietävän lumipyryä.
Olin kuullut kerrottavan sikäläisistä pyryistä ja tiesin, että kokonaisia kuormastoja oli jäänyt lumen alle. Saveljitsh puolusti kyytimiehen ehdotusta, että kääntyisimme takaisin. Mutta kun tuuli näytti minusta heikolle, niin toivoin pääsevämme hyvissä ajoin seuraavaan kestikievariin. Käskin senvuoksi ajaa eteenpäin.
Hevoset läksivät juoksemaan kiirusti, mutta yhä katsahteli kyytimies itään. Tuuli yltyi sillä välin yltymistään. Taanoinen valkoinen hattara kasvoi pilveksi, se kohosi raskaana yhä ylemmäs, vähitellen peittäen koko taivaan. Lunta rupesi satamaan; lumihiukaleet olivat alusta pieniä, mutta pian muuttuivat ne tavattoman suuriksi. Tuuli rupesi ulvomaan; alkoi pyry. Tuokion kuluttua oli tumma taivas sulanut yhteen lumisen meren kanssa. Kaikki katosi näkyvistä.