Maria Ivanovna tuli onnellisesti Sofiaan ja, kuultuaan hovin olevan siihen aikaan Tsarskoje Selossa, päätti jäädä sinne. Aseman päällysmiehen talossa sai hän asunnokseen laipiolla eroitetun osan pientä huonetta. Puhelias päällysmiehen vaimo ilmoitti olevansa hovin uuninlämmittäjän tytär ja pyhitti hänet kaikkiin hovielämän salaisuuksiin. Hän kertoi mihin aikaan keisarinna tavallisesti heräsi, joi kahvia, oli kävelemässä; mitkä ylimykset milloinkin olivat hänen luonansa; mitä keisarinna eilen oli suvainnut puhua päivällispöydässä; keitä oli vastaan-ottanut eilen illalla. Sanalla sanoen Anna Vlasjevnan kertomus maksoi muutamia sivuja historiallisia muistelmia ja olisi ollut kallis muinais-muisto jälkeisille. Maria Ivanovna kuunteli tarkasti. He menivät puutarhaan. Anna Vlasjevna kertoi jokaisen lehtokujan ja sillan historian. Käveltyänsä tarpeekseen he palasivat asemalle; varsin tyytyväisinä toisiinsa.
Seuraavana aamuna nousi Maria Ivanovna varhain, puki päällensä ja meni hiljaa puutarhaan. Aamu oli kaunis, aurinko kultasi lehmusten latvoja, jotka syksyn viileä henki oli lakastuttanut. Puiston järvi oli rasvatyyneenä. Joutsenet olivat heränneet ja juhlallisesti uiskentelivat ulos rannan siivekkäistä pensaista. Maria Ivanovna kulki kauniin kedon syrjään, jonne vast'ikään oli pystytetty muistopatsas kreivin Pietari Aleksandrovitsh Rumantsovin äsköisten voittojen muistoksi. Äkkiä tuli pieni valkoinen koira, englantilaista rotua, haukkuen häntä vastaan. Maria Ivanovna säikähti ja samassa kuului miellyttävä naisen ääni:
— "Älkää pelätkö, ei se pure".
Maria Ivanovna näki vaimo-ihmisen istumassa penkillä vastapäätä muistopatsasta ja istui penkin toiseen päähän. Rouva katseli häntä tarkasti. Maria Ivanovna, heitettyään häneen muutaman silmäyksen, ennätti tarkastaa hänet. Rouva oli puettu valkoiseen aamupukuun, yö-myssyyn ja röijyyn. Hän oli nähtävästi noin neljänkymmenen iässä. Hänen lihavat, punottavat kasvonsa osoittivat ylevyyttä ja levollisuutta; siniset silmät ja hento hymy olivat sanomattoman viehättäviä. Rouva katkaisi äänettömyyden.
— "Varmaankaan ette ole täältä".
— "En ole; vasta eilen tulin maalta".
— "Tulitteko sukulaistenne kanssa?"
— "En; minä tulin yksin".
— "Yksin! Mutta olettehan vielä niin nuori".
— "Minulla ei ole isää eikä äitiä".