Liisa ei tahtonut uskoa korviaan. Gregor Ivanovitsch ei antanut hänelle aikaa selvitä kummastuksestaan, vaan ilmotti hänelle, että huomenna molemmat Berestoffit tulevat heille päivälliselle.
"Mitä sanot!" huudahti Liisa kalveten. "Berestoffit, isä ja poika, tulevat meille päivälliselle! Ei, isä, tee mitä tahdot, mutta mistään hinnasta en tahdo olla saapuvilla."
"Oletko mieletön!" vastasi isä. "Milloin olet tullut niin ujoksi? Tai elätätkö perivihaa povessasi kuin mikäkin romaanisankaritar? Kyllin, älä ole hassu!"
"Ei, isä, ei mikään maailmassa saa minua näyttäytymään Berestoffin edessä."
Gregor Ivanovitsch kohautti olkapäitään, ja kun hän tiesi, ettei vastustuksella ollut mitään voitettavissa, jätti hän jutun sikseen ja meni tämän vaiherikkaan ratsastuksen jälkeen levolle.
Lisaveta Gregorovna riensi huoneeseensa ja huusi Nastjan luoksensa. He neuvottelivat kauvan tulevan vierailun johdosta. Mitä ajattelisikaan Alexis, jos hän tuntisi Akulinansa hyvin kasvatetuksi vallasnaiseksi! Mitä hän ajattelisi hänen petoksestaan, hänen siveellisestä kannastaan, hänen ymmärryksestään! Toiselta puolen olisi Liisa mielellään nähnyt, minkä vaikutuksen sellainen odottamaton kohtaus häneen tekisi… Äkkiä pisti ajatus hänen päähänsä. Hän ilmaisi sen heti Nastjalle; molemmat riemuitsivat tästä ajatuksesta ja päättivät tuumansa ehdottomasti viedä perille…
Seuraavana päivänä kysyi Gregor Ivanovitsch aamiaisella tyttäreltään, aikoiko hän yhä vielä piilottua Berestoffien edessä.
"Isä", vastasi Liisa, "jos niin haluat, otan heidät vastaan, mutta yhdellä ehdolla — ettet, millaisena heille ilmaannunkin, mitä tehnenkin, minua moiti etkä osota mitään hämmästyksen etkä tyytymättömyyden merkkejä."
"Jokin uusi kuje taas!" sanoi Ivanovitsch nauraen. "No, hyvä; tee, mitä tahdot, mustasilmä pikku veitikkani!"
Näin sanoen suuteli hän tytärtään otsalle ja Liisa riensi pois tekemään valmistuksiaan.