Alexis vannoi, että Liisa oli kauniimpi kuin kaikki vaaleat naiset yhteensä, ja tätä täysin tyynnyttääkseen alkoi hän kuvailla neitiä niin naurettavassa valossa, että Liisan täytyi nauraa sydämensä pohjasta.
"Mutta", sanoi hän huoaten, "kuinka epämiellyttävä neitimme lieneekin, olen minä kuitenkin häneen verraten ainoastaan sivistymätön, tuhma tyttö."
"Oh", sanoi Alexis, "onpa sekin muka onnettomuus! No, jos haluat, tahdon opettaa sinua lukemaan."
"Niin, miksi emme koettaisi?" sanoi Liisa.
"Kaunista, kultaseni! Voimmehan heti alkaa."
He istuutuivat. Alexis otti muistikirjan ja lyijykynän ja Akulina oppi aakkoset hämmästyttävän helposti. Alexis ei voinut hänen hyvää muistiaan kylliksi ihmetellä. Seuraavana aamuna halusi Liisa oppia kirjottamaan. Aluksi ei lyijykynä tahtonut häntä totella; mutta muutamien minuuttien jälkeen teki hän jo aika kauniita kirjaimia.
"Kuinka ihmeellistä!" huudahti Alexis kerta toisensa jälkeen.
Ja kolmannella oppitunnilla osasi Liisa jo lukea. "Natalia, bojarin tytär", samalla tehden luettuun huomautuksia, jotka saivat Alexin kummiinsa.
Viikon perästä alkoivat he kirjevaihdon. Vanhan tammen ontelo sai käydä kirjelaatikosta. Nastja hoiti salavihkaa kirjeenkantajan virkaa. Alexis pani onteloon epistolansa ja nouti sieltä myös lemmittynsä karkealle, harmaalle paperille piirtämät variksenvarpaat. Pian osasi Akulina kirjottaa soreaa käsialaa ja hänen henkensä kehittyi ihmeteltävällä nopeudella.
Sillävälin oli Ivan Petrovitsch Berestoffin ja Gregor Ivanovitsch Muromskin vanha tuttavuus muuttunut hartaaksi ystävyydeksi; ja muuten seuraavissa olosuhteissa. Muromski oli usein ajatellut sitä tosiasiaa, että Ivan Petrovitschin koko omaisuus hänen kuoltuaan jäisi hänen pojalleen ja siten Alexis Ivanovitsch tulisi kuvernementin rikkaimmaksi tilanomistajaksi, ja näissä olosuhteissa ei hänellä ollut mitään syytä sitä vastaan, että hän naisi Liisan. Vanha Berestoff puolestaan, vaikkakin hän sangen hyvin tunsi naapurinsa omituisuudet — tai "englantilaiset hassutukset", kuten hän sanoi — ei sentään katsonut ylen hänen etujaankaan, kuten esim. hänen taitavuuttaan ja kykyään. Gregor Ivanovitsch oli kreivi Bronskin, tunnetun vaikutusvaltaisen miehen läheinen sukulainen. Kreivi saattoi tehdä Alexille suuria palveluksia ja Muromski — niin luuli Ivan Petrovitsch — olisi todennäköisesti iloinen, nähdessään että hänen tyttärensä oli niin hyvin turvattu. Vanhukset olivat tuumaa niin usein hautoneet yksikseen, että he vihdoin sen ilmaisivat toisilleen, syleilivät toisiaan ja lupasivat saattaa asian järjestykseen, ja niin alkoi kumpikin tarkemmin harkita sotasuunnitelmaansa.