"Mais laissez-moi donc, monsieur — mais etes vous fon?" huusi hän moneen kertaan ja kääntyi poispäin.
"Akulina, rakas, kallis Akulina!" toisteli Alexis, hänen käsiään suudellen.
Miss Jackson, joka oli kohtausta katsomassa, ei tiennyt, mitä hänen oli ajateltava. Samassa aukeni ovi ja Gregor Ivanovitsch astui sisään.
"Ahaa!" sanoi Muromski. "No, tehän näytätte jo asian ratkaisseen!"
Lukija vapauttaa meidät tarpeettomasta tehtävästä, lopun kuvaamisesta.
Postimestari ja hänen tyttärensä.
Toukokuussa 1816 matkustin sattumalta Z:n kuvernementissa, tietä, jota ei nykyisin enää käytetä. Olin vaatimattomasti puettu, matkustin postikyydillä ja maksoin kaksi hevosta. Siitä oli seurauksena, että postimestarit [kyytitalon isäntä] kohtelivat minua vähäisellä kunnioituksella, ja usein täytyi minun ottaa väkisin, mikä mielestäni oli minulle oikeudella tuleva. Kun olin nuori ja hieman hillitön, oli tapanani purkaa kiukkuni postimestarien kelvottomuuden ja epäkohteliaisuuden johdosta, kun troikka, johon minulla oli oikeus, valjastettiin jonkun ylempiarvoisen henkilön vaunujen eteen.
Oli kuuma päivä. Kolmisen virstan päässä postiasemalta putoili muutamia vesipisaroita, mutta pian alkoi sataa kuin saavista kaataen ja minä kastuin ihoa myöten. Asemalle saavuttua oli ensi huoleni muuttaa pukua niin pian kuin mahdollista, toiseksi tahdoin teetä.
"Kuuletko, Dunja!" huusi postimestari. "Laita samovaari kuntoon ja nouda kermaa."
Näiden sanojen johdosta pistäysi väliseinän takaa esiin tyttö, joka mahtoi olla nelissätoista vuosissa, ja riensi tiehensä. Silmiini pisti hänen kauneutensa.