Seuraavana päivänä, nähtyään Hermanin tulevan, Lisaveta Ivanovna nousi ompelupuittensa äärestä, meni saliin, aukaisi akkunuksen ja heitti kirjeen kadulle, luottaen nuoren upsierin sukkeluuteen. Herman juoksi, nosti sen ja meni konditorin puotiin. Au'aistuaan sinetin, löysi hän oman kirjeensä ja Lisaveta Ivanovnan vastauksen. Sitä hän odottikin, ja palasi kotiaan, ajatellen omaa juontaan.
Kolmen päivän kuluttua toi Lisaveta Ivanovnalle nuori, vilkassilmäinen neito kirjelipun muotikaupasta. Lisaveta Ivanovna aukaisi sen levottomana, aavistaen rahavaatimusta, ja tunsi äkkiä Hermanin käsialan.
— Te, kultaseni, olette erehtyneet; tämä lippu ei ole minulle.
"En, kyllä se on teille!" vastasi rohkea tyttö, salaamatta viekasta hymyään. "Lukekaa, olkaa hyvä."
Lisaveta Ivanovna silmäili kirjettä. Herman pyysi yhtymystä.
— Mahdotointa, sanoi Lisaveta Ivanovna, pelästyen pikaisen vaatimuksen ja tavan tähden, jota hän käytti. Tämä kirje varmaan ei ole minulle!
Ja hän repi kirjeen rikki pieniksi palasiksi.
"Jos kirje ei ollut teille, miksi te sen sitte revitte?" sanoi neito; "minä olisin vienyt sen takaisin sille, joka sen lähetti."
— Olkaa niin hyvä, tyttöseni! sanoi Lisaveta Ivanovna, punehtuen hänen huomautuksestaan; vast'edes elkää tuoko kirjeitä minulle. Ja sille, joka teidät lähetti, sanokaa, että hän hävetköön…
Mutta Herman ei herjennyt. Lisaveta Ivanovna sai häneltä kirjeitä joka päivä, milloin mitenkin. Nyt ne eivät enää olleet käännetyt saksasta. Herman niitä kirjoitti, intohimon kiihoittamana, ja puhui hänelle omituisella kielellä: niissä esiintyi hänen halujensa taipumattomuus ja hillitsemättömän mielikuvituksensa säännöttömyys. Lisaveta Ivanovna ei aikonut niitä enää lähettää takaisin: hän niistä hurmottui, rupesi vastaamaan niihin — ja hänen kirjeensä tulivat yhä pitemmiksi ja hellimmiksi. Vihdoin heitti hän hänelle ikkunasta seuraavan kirjeen: "Tänään on tanssijaiset ——laisen lähettilään luona. Kreivitär menee sinne. Me olemme yksin kello kahteen. Nyt on teillä tilaisuus nähdä minut kahden kesken. Niin pian kuin kreivitär on lähtenyt, hänen palvelijansa, luultavasti, hajoavat, eteiseen jääpi ovenvartija; vaan hänkin tavallisesti menee kammioonsa. Tulkaa puoli kaksitoista. Astukaa vaan portaille. Jos tapaatte jonkun eteisessä, niin kysykää onko kreivitär kotona. Sanotaan: ei — ei auta muu, kuin palata takaisin. Mutta varmaankaan et kohtaa ketään. Neitsyet istuvat kaikki omassa huoneessaan. Eteisestä menkää vasemmalle, ja suoraan kreivittären makuuhuoneesen. Siellä, väliseinän takana näette kaksi pientä ovea: oikealla työhuone, jossa kreivitär ei koskaan käy; vasemmalla käytävä, ja siellä kapeat kiertoportaat, jotka vievät huoneeseni."