"Kuinka paljon?" kysyi pilkistellen pankin pitäjä, "anteeksi, minä en näe."
— Neljäkymmentä seitsemän tuhatta, vastasi Herman.
Näistä sanoista kääntyivät silmänräpäyksessä kaikki päät ja kaikki silmät katselivat Hermania.
"Hän on tullut hulluksi!" ajatteli Narumov.
"Sallikaa minun huomauttaa", sanoi Tshekalinski muuttumattomalla hymyllään, että pelinne on liian ankara: ei kukaan ole vielä pannut enemmän kuin kaksisataa seitsemänkymmentä viisi.
— Mitä? vastasi Herman: tapatteko korttini vai ette?
Tshekalinski kumarsi saman rauhallisen suostumisen nä'öllä.
"Minä tahdoin vaan ilmoittaa teille", sanoi hän, "että, ansainnut kun olen toverieni luottamuksen, en voi jakaa muuten, kuin puhtaalla rahalla. Puolestani olen kyllä vakuutettu, että sananne on tarpeeksi, mutta pelin ja laskujen järjestystä varten, pyydän teitä panemaan rahat kortille."
Herman otti taskustaan pankkipiletin ja antoi sen Tshekalinskille, joka, pikaisesti sitä silmäiltyään, pani sen Hermanin kortille.
Hän rupesi jakamaan. Oikealla oli yhdeksänsilmä, vasemmalla kolmisilmä.