AINA.
Sano vaan nyt jo! On synkkä suru otsallasi sun;
Murheelliseksi tekee myös se mun;
Vaan virkas vaariseni murhees mulle,
Niin toivon tuottaa ilon jälleen sulle.
Ilosta sykkii sydämeni mun;
Tahtoisin iloiseksi myöskin sun!
KILPI (syleilee Ainaa).
Sä ainokainen säde elämäin,
Oi, armas-Aina! vanhaa sydäntäin
Viattomuutes vielä riemahuttaa,
Sydämes' siisteys sen ilahuttaa.
Kyll' onpi murheit' ollut paljon mulla,
Ei syykses voi ne luetuksi tulla.
AINA.
No, vaari, vaari kulta, kuules sa!
Sun täytyy murhees mulle ilmoittaa.
KILPI.
Vast'edes vaan ei nyt… Noin päivää kaksi…
AINA.
Saat aikaa huomiseks', ei kauvemmaksi,
Mua murhees' liikuttaapi syvästi. —
Nyt aika kuluu, päivä kulkee myötään,
Ja eihän tytön unhottaa käy työtään.
Hyvästi, vaari kulta, hyvästi!
Neljäs kohtaus.
Kilpi. Liisa.
KILPI (Katsoo hämmästyneenä Ainaan, joka kiirehtii huoneeseen).
Vaan sanos, mitä tämä merkitsee?
LIISA.
Oh, lapsi kasvaa, hammas karkenee;
Niin sananlaskussakin lausutaan.
KILPI.
Sä puhut jonnin joutavata vaan!