LAMPINEN.
Oi, miehen täytyy olla miehuisampi!
KILPI.
Sanottu välein, tehdä vaikeampi!
Näytäthän onnellinen olevan.
LAMPINEN.
Kyll' olen ollut, kiitos Jumalan!
Jo monta vuotta siitä vierryt on
Kun toinen toisemme me kohtasimme.
Kun sota loppui, jättäin kumppalimme,
Mä muutin poijes synkkään salohon
Harmista, että maa noin hyljättiin
Ja altiks vierahille annettiin;
Nyt korpea mä kyntää alotin,
Kuin esi-isät maata viljelin.
Kun vihdoin viimeinkin ma sitte nain,
Niin onnellisna olen elänyt.
Jo poikain pulskeat on miehet nyt;
Ei mitään puutu. Se mun historjain.
Vaan kuinka sinun laitas ollut on?
KILPI.
Äläpä muistiin johda murhettain!
LAMPINEN.
Kuin sinä tahdot, siten olkohon. —
Vaan miehuutta jos sulta viel' ei puutu,
Sydämes aukaise sä ainoalle
Vanhalle ystävälle armahalle.
Sanoa täytyy sulle — älä suutu —
Kyll' oletkin sä oikein narrimainen!
KILPI.
Minusta niin et miettiä saa vainen!
No, koska tahdot, niin mä kertoilen.
Kun sota loppui, luovuin armeijasta,
Pois mennä aioin seudust' armahasta.
Vaan sydän sykki maalle isien;
Sen vuoksi viran hankin, työtä tein
Ja voimain uudestansa uhrasin
Kalliille suloiselle Suomellein. —
Sain siten lohdutuksen sittemmin. —
Vaan vaaralliseks mieheks katsottiin
Ja mua syystä juuri syytettiin,
Ett' olin varsin vapaamielinen;
Sain virka-eron häpeällisen.
Mä sydän täynnä vihantulta vain
Maatiluksellein maalle mennä sain,
Jonk' olin vanhemmittain perinyt.
Näin siellä kauniin, soman neidon nyt,
Ja kohta häneen kovin ihastuin
Ja oikein raivoon asti rakastuin.
Hän vaimokseni tuli vihityksi. —
Onnellisimmat olimmekin vain,
Ja viha, vaino hävis' rinnastain. —
Kun sitte vuoden jälkeen syntyi yksi
Korein tytär meille, korkeimmalla
Mä olin silloin onnen portahalla.
Vaan vaimoin kuoli!
LAMPINEN.
Sääli, ystäväin!
KILPI.
Mä huolell' yksin hoidin tytärtäin;
Se voimain virkisti, sill' äitiään
Muistutti muodoltansa mulle hän.
Mä elin tämän lapsen eestä vaan.
En voinut löytää maassa vertaistaan,
Hänelle sydän sykki ainoasti!
Hän hurjaa luontoani hallitsi,
Ja hänen sanans mua vallitsi,
Niin että minä kaikki kernahasti
Tein mielen nouteheksi neidollen.
Hän houkutti mun joukkoon ihmisten!
Hän oli oikein kaunis kasvoiltansa
Ja häntä ihmetteli kaikki kansa!
Mä siitä syystä kovin pelkäsin,
Hän että häviäisi multa pois.
Hänettä, luulin, etten elää vois,
Sentähden muiden seurast' erosin.
LAMPINEN.
Et tehnyt viisahasti ensinkään.
KILPI.
En. — Äkkipäätä hävis luotain hän.