LAMPINEN.
Sitä arvelinkin.
KILPI.
Aatteleppas nyt
Mun mustaa murhettain! Mä matkustin
Hänt' etsimässä —; enkä löytänyt.
Kun löysin sitte vihdoin viimeinkin
Niin hän jo oli mennyt miehelle. —
Oi, tuota luulla oisi voinut ken!
Häll' oli tytär, viikon vanha vain.
Odottamattomasta tulostain
Äkisti äitiparka kauhistui
Ja siitä hyvin kovin sairastui.
LAMPINEN.
No, sitte…
KILPI.
Olin hänet surmannut!
Ja miehens' murheinen ja onneton
Hän kohta seuras häntä kuollohon.
Mä kyllä ihmisiä vihaan, mutt'
Vaarallisempi vihollinen on
Minussa itsessäni asunut!
Se historjani! Hyvä ystäväin,
Sä älä ihmettele, että näin
Mä piillen tyttäreni lapsen kanssa.
Kuin arvaat, toivon aina parastansa.
Pelastaa Aina kultain kumminkin
Maailman turhuudesta tahtoisin —
Näethän, etten korvess elä suotta.
LAMPINEN.
Kuin vanha on hän?
KILPI.
Seitsentoista vuotta.
LAMPINEN.
Tekisit taaskin uuden tyhmyyden.
KILPI.
Kuin niin?
LAMPINEN.
Niin, sinun täytyy tässäkin
Myös olla varoillas, kun neitonen
On seitsentoista vuotta vanha vain.
Maailma ulottuupi metsäänkin.
KILPI (pikaisesti).
Ohoh, ken tohtis tulla tupahain!