(Kilpi ja Lampinen menevät oikealta huoneen takaa ulos).
LIISA (seuraa heitä).
Kah kummaa, kuin on mieli kääntynyt!
(Menee).
Kymmenes kohtaus.
Aina. Lauri (myöhemmin).
AINA (katsoo varovaisesti ovesta ulos).
Kosk' ei tuo vaari kutsu, kuitenkin
Pelastajaansa tulen kiittämään.
(Tulee esille).
Kas ihmettä, ei ihmist' yhtäkään!
Hoi, vaari, vaari! Tietää tahtoisin,
He minne mennehet on kumpikin.
Myös Liisa poissa! Yksin olen ma
Huu! kuinka mieltä kovin kammottaa
Ja sydämeni kovin sykkäilee!
Se tekee niin. Se hälle tykkäilee!
LAURI (laulaa aidan ulkopuolella).
Siivet jos saisin ja lintu mä oisin,
Lentää mun kultani luo minä voisin;
Korvess' on mun nyt
Viihtyä täytynyt,
Uneksia vaan
Kultaistani saan!
Aina (joka hämmästyksissään ja ihastuksissaan on kuunnellut laulua).
Se ompi hän!
(Kovin peljästyksissään).
Ah, armas Jumalain!
Mun kyyhkysein! Kas tuota kotkaa vain —
Hän kuinka ilmaa kiitää silmillään!
Hän laskee kohta kyyhkyslakan luo.
(Pyssyn pamahdus kuuluu metsästä).
Ei enää lentimillään lennä tuo;
Se kukaan muu ei ole, kuin vaan hän!
(Kiiruhtaa kummulle aidan vierelle).
Niin, oikein! Hän se on, sen näen mä!
(Taputtaa käsiänsä).
Hän mun jo näkee.
(Nyykyttää Laurille päätänsä).
Terve tullut vaan!
Mun luoksein tulla tahtoisitko sä!
LAURI (aidan ulkopuolia).
Niin kovin mielelläin! mutt' näinkö saan…