(Porvarit tulevat anomnskirjat kädessä Wasilin luo; myös vaimot ja lapsetkin antavat hänelle niitä. Hän ottaa paperit vastaan ylvästelevällä katsannolla. Kun hän on saanut jo osan niitä käteensä, pudottaa hän ne laattialle, porvarit kokoavat niitä ylös ja antavat uudestaan ne hänelle, joka taas pudottaa ne laattialle j.n.e. Tätä kestää koko seuraavan puheen-ajan.)
Wasili. A kas, kuin miä tuumain, kutama minuun tuloo tehtää. Miäpähän, kas, oloon peättänyh antoa Käkihsalmeen rahaval lahjaaks tuon aivaan pätö summaan parih miljuonah solkkovoa. Niinpäh kauvaan kuin nuo piisoah, voittenhan työ minuult soataa armoonlahjui, a kun nuo loppuuh, niin en miä eneän annah rivenniekkoakana, sillääpähän, kah, minuul on niin moneheen paikkahaan anneettavanah kuin minuul oloo miljuonii kolikoit. Senpähän tähtien en miä annaah teil petakkoakana, enpä alttiniekkoakana enempeä kuin parih miljuonii. — A kas, minuun käsihiin eiväät noi rahaarukouskirjaat mahtuu. Oloppahan, pyhä veli, nuin hyvöö ili kuvaan mies i poappahan noi kaikkih minuun kirjuutuspöytääl.
KUUDESKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset. Wiljakainen, valkea hattu kädessä. Tikka. Palveluspoika kantaen tarjoimella koko joukon pottuja ja juomalaseja, jotka hän asettaa pöydälle huoneen ulkopuolelle. Heimo tulee ja asettauupi porvarien joukkoon. Leena seisoo puodin ulkopuolella ja katselee juhlanmenoa.
Wiljakainen. Tässä on hattu, herra komersiraati; teidän ylhäisyytenne kenties tahtoo sitä koettaa.
Wasili (ottaa yömyssyn pois ja panee hatun päähänsä). Toi mahtuup aivaan topraast pieneen. A, kultapahan toi nyt näytteäh?
Kaikki. Oikein komealta! loistavalta kuin aurinko!
Wasili. A kas, kuin lahjuotaan rahavaal tuon yöhlakkiin muistooks.
(Wiskaa sen pois ja toiset tappelevat siitä.)
Miettinen. Hei, älkää repikö! Se on säilytettävä Raastuvan seinän naulassa tuleville sukupolville tämän päivän muistoksi.