Olalle pyssy oppi hän myös pyssy jalkoihin,
Hän taisi tehdä kunnian ja laskee painetin;
Vaan kunniaa kun huudettiin, hän laski painetin.
Olalle pyssy hällä lens, kun jalkaan vaadittiin.
Siis Duuvan sotaharjoitus tulj kuuluks yleiseen,
Ja nauroi joukko, päälliköt, he tälle ihmeellen;
Vakaana tietään käi hän vaan, kun ennen kärseili,
Odottain aikaa parempaa, — niin sota leimahti.
Kun joukon oli mentävä, niin silloin mietittiin:
"Sven piettäisiinkö viisaana ja kanssa vietäisiin?"
Hän salli heidän lausua ja seisten mietti vaan:
"Jos toisten kans en mennä saa tok yksin mennä saan."
Kuitenkin pyssyn, renselin, sai hänkin, renkinä
Sai olla missä levättiin, sotilas melskeessä;
Vaan tappelu ja passaus käi yhtä pulskeesti,
Araksi hänt' ei kutsuttu, vaan hulluks jollonki.
Palausmatkaa Sandels käi ja Ryssät ahdisti,
Peräyttiin joen rannatse pois vitkallisesti,
Ja joen poikki portahat käi joukon raitteella,
Noin miestä kaksikymmentä olj siinä varjona.
Kun heitä lähetetty olj vaan tietä laittamaan,
Sen tehtyä, pois melskeestä he piti rauhoaan,
He otti, minkä taisivat, maanmiehen talosta.
Ja Duuvan — sill' olj hänki kans — he antoi passata.
Vaan muuttui toiseks äkkiä, kun laukkaan, vaaralta
Tulj adjutantti Sandelsin, hevonen vaahdessa.
"Jumalan tähden, sillallen, kivääriin!" huusi hän,
"Vihollisjoukko kuuluu tuost' ylj joen pyrkivän."
Päämiehell' äänti: "silta te, jos voitte, rikkokaa,
Jos ette voi, niin viimeiseen verehen taistelkaa;
Hukassa kaikk' on, taaksemme jos Ryssät pääsevi.
Apua saatte, huolta ei, tänn' entää kenraali."
Takaisin riensi. Joukkomme pääs tuskin sillallen,
Kun toisen rannan töyrylle tulj joukko Ryssien.
Se laajeni, se tihjeni, se tähtäs, paukahti,
Tulj Suomalaista kahdeksan sen ensi uhriksi.
Ei ollut hyvä viipyä, jokaista häpsäyttää
Täräys vielä, nähtiin vaan viis veljee jäljellä.
"Kätehen pyssy, taaksepäin," kun kaikui toteltiin,
Erehtyi Duuva yksinään ja laski painetin.