Tapella hän kyllä tais,
Huoli ei ken voiton sais,
Taiston vaan pyys saada voimaan,
Ruosk' olj siihen valmis soimaan.
Luonnostaan ei Suomen mies
Kiireinen oo, sen hän ties,
Siis hän pyysi tulistuttaa
Kulkua, ei rohkeutta.
Piti piippu olla vaan,
Muuten hyv' ei ollutkaan,
Kun hän piipustansa maisti,
Riemuin voitettunai taisti.
Ja hän pauhinassa kun
Tupakkaa panj piippuhun,
Lähin mies sai viivähdellä,
Tulta hälle viritellä.
Joukossaan kun sitten hän
Hiessänsä, veressään,
Sivaltaen ruoskallansa,
Imeskellen piippuansa.
Miehensä sai rinnukseen,
Pajunetit kohdalleen,
Ryntäs joukkoon taajimpahan,
Niin hän olj kun totonahan.
Suomee tais kun tulkki hän,
Huusi niinkun niityllään,
Milloin kiitti, laitti milloin,
Töllistää ei saatu silloin.
Hyv' ei silloin, kerrotaan,
Vihollisten ollutkaan,
Silloin olj kun hitto oisi,
Olj kun talonpoika toisin.
Niin hän viimein joukkoneen,
Piippu suussa, takkineen,
Tapeltua raivosasti,
Pääsi Karstulahan asti.
Toivo joukon Suomenmaan
Oli näihin miehiin vaan,
Tuhatt' toista tällä kertaa;
Vlastoffill' olj kolme vertaa.