Soma leikki syntyyki,
Fieandt piipun täyttävi,
Siimalla lyö kantapäähän,
Sitte lähtee ryntäämähän.
Kuusitoista tuntii hän
Kesti, vaan sai selkähän
Poijes viedä joukon saiki,
Hitollepa heitti kaikki.
Silloin, niinpä tiedetään,
Enää hän ei lyönytkään,
Lakin painoi alemmaksi.
Muuttui muita hiljemmaksi.
Möttöseen näin ratsasti,
Satulaan vaan tuijotti,
Piti kättä povessansa,
Muistanut ei piippuansa.
Mitä silloin mietti hän,
Sit' ei tiennyt yksikään,
Neuvotella yksin mahtoi,
Joukko kulki kuin se tahtoi.
Lintulahteen päästyään,
Olkikuvon pyytää hän,
Tahtoo unta vaivastansa,
Syö ei yhtään ruuastansa.
Niin hän päätti päivän tään;
Aamullapa varhain hän,
Kello kolme noustuansa,
Jo olj toinen luonnoltansa.
Oli niinkuin ennenki,
Ovest' ulos tirkisti,
Yht' olj jyrkkä kasvoiltansa
Rypisteli otsoansa.
Otti taskumatistaan,
Torui nuorta veikkoaan,
Joella olj puustin suonna,
Tupakoitsi Perhon luona.
Olkoon kuinka huoliaan,
Sodass' ase tarvitaan,
Kuitenkin kun Fieandt taistaa
Tainnee olla soveljaista.