Kas lähde virtaa vuoresta,
Luo silmäns taivahille,
Ja lemmenkukat partaalla
Suloa lausuu sille.
Se on niin kirkas, loistava,
Se kuvaileepi taivasta.
Se puroks sitte muuttuvi,
Mi kirkas ompi vielä,
Vaan kun sen vesi juoksevi,
Se himmentyypi tiellä;
Se kukkaisia suutelee
Ja riemuisena rientelee.
Vaan kun se rientää kauemmas,
Se paisuu suuremmaksi,
Se tanssii ollen riemukas
Ja muuttuu raivosaksi;
Sen aallot kiehuu, pauhaavi,
Niin että metsä kaikuvi.
Vaan kun on aikans ryskänyt,
Niin hiljaiseksi jääpi;
Sen pinta on nyt tyyntynyt,
Se mereen häviääpi.
Näin joki syntyy, kuolevi,
Niin elämämme virtaavi.
Odottavainen.
Kun rakkaus suur
On syntynyt juur,
Niin mielestä lempi vanhemmat poistaa,
Ja syntymämaa
Myös poistua saa,
Kun lempivän toivo kirkkaana loistaa.
Näin myös kävi mun,
Kun kohtasin sun,
Sain rintahan liekin — tää miten vaivas!
En kertoa voi
Min tuskan se toi,
Vaan toivoni ol' kun kirkkahin taivas.
Mä oottelin vaan
"Jaa" milloinka saan
Ja lempivän sydän aukeni mulle;
Tään tuntea sait,
Vaan viel' olet vait,
Vai näinköhän toivot kuoloa mulle.
Luonnon riemu.
Linnut lentää taivaan alla,
Riemuellen laulavat,
Sirkut kukkakumpuralla
Isotellen tanssivat.