Hongat nuokkuu Imatralla,
Luonto näyttää huokaavan,
Pohjantähti taivahalla
On kun silmä Jumalan;
Kun se loistaa,
Surut poistaa,
Viittaa: tuoss' on kallis maa,
Sykkimään mi syömet saa.
Vesi kiehuu, koski pauhaa,
Päilyilevät pisarat,
Aalto aalloss' etsii rauhaa,
Jylhät vuoret notkuvat;
Vuoksi jyskää,
Riehuu, ryskää,
On kun jumalattaren
Kutsu taistoon vapauden.
Miksi makaat Suomalainen?
Herää, nouse unestais!
Taivas aukee loistavainen,
Sua kutsuu Jumalais.
Hän jo sulle
Valitulle
Valmistanut kruunun on;
Nouse valon voittohon!
Ihmismuoto.
(Franzén).
Jopa verhon purpuraisen
Cedriston yl' ihanainen
Kuudes päivä loi.
Kultasiivin perho lensi,
Ruusustoon yl' puron ensi,
Sille muiskun soi.
Veden pinnass' helmi päilyi,
Luikon purjeet valkeet häilyi
Salmen kalvolla.
Viini hehkui marjassansa,
Kyyhky leikki hennoissansa
Lehdon rauhassa.
Mutta luonnossapa puuttui
Korkein kauneus: vielä puuttui
Kruunu luotujen;
Siks kun muotons somerosta
Ihminen hän valoon nostaa,
Silmäns aukaisten.
Lumen väri laimistuupi,
Aamurusko tummentuupi
Läskein vuoren taa;
Tähti päivän otsasella
Tahtonut ei aikaella,
Maata valistaa.
Eläimet he kumartuivat,
Kun ne silmät kohouivat
Kulkuun auringon,
Joista sulo, lempi suikki,
Joiden kyyneleistä tuikki
Toivo kuoloton.