"Hän tahtoo vaihtaa turkkiain
Ja soittain mua tanssittaa; —
Nyt keinon mieleheni sain,
Se keino voi mun pelastaa."
"Mull' yhden miehen mieli on,
Vaan voimaa miehen yhdeksän,
Kun muori olen ponneton,
Mä hänet allein rytistän."
"Kun päivä sitte koittavi,
Niin Aasiasta, Turjasta
Mä kutsun veljein luolaani
Mun kruunauksein juhlana."
Näin lausui hän ja vaikeni.
Sä Suomalainen kuules vaan
Hän oloamme kuvaili
Ja sankaruutta kalliin maan.
Maansa pettäjän katumus.
Miksi rannoiltani rakkahilta
Vei mun poijes himo kunnian,
Onnee etsin mailta vierahilta,
Miekan nostin veljää vastahan?
Mikä voima toi mun jällehen
Maan mun sortamani rannallen.
Joka kukka muinoin mulle hohti,
Nyt ne kaikki teräns ummistaa,
Joutsen luoksein silloin uida tohti,
Nyt hän veden alle sukeltaa,
Leivon ääni mulle muinoin soi;
Mitä tehnyt olen? Mua voi!
Kun mä leikin mäillä loistavilla,
Koko luonto mulle hymyili,
Päivä hohtain silloin taivahilla
Mua kirkkahana tervehti;
Mutta silloin olin viaton,
Suljettu nyt taivas mulle on.
Luonain haahmut liikkuu, myrsky pauhaa,
On kun luonto oisi vihoissaan.
Veri suonissani ei saa rauhaa,
Tuli syöntäin polttaa haikeaan.
Ääni kutsuu mua kuolemaan,
Multaan rakkaasen mä hautain saan.
Ei, tää maa on kallis, taivahinen
Omaa pettäjäänsä varjoomaan;
Veessä mull' on hauta rauhallinen,
Ei, se huuhtoo rantaa kalliin maan;
Parhain on: mä syöksyn miekkahan,
Sieluin annan uhriks manalan.