LÄÄKÄRI. Teidän sairaassa haaveessanne. Suokaat anteeks, mutta tämä on jotain fiksiä, jotain päähän-pistänettä.
HERMAN. Hän on kuollut!
LÄÄKÄRI. Hän elää.
HERMAN. Kuollut on hän!
FOKAS. (Eriks.) Ja kuollut olkoon hän, sehän on sydämmeni toive. Tosin on hän saanut ulos osansa, mutta voispa hän kiusata minua konsteillansa.
LÄÄKÄRI. (Hermanille) Minä tiedän että on vakuutus tässä turha. Mutta seuraattepa toki johtoani tämän kesän?
HERMAN. Valaskalana tahdon niellä teidän vettänne ja kuleksia ympäri kuin vuorikauris.
LÄÄKÄRI. Hyvä! Ennen mentyää kahden taivaan kuun seisotte uljaana miehenä ja tämä selkkaus on paennut teistä ijäksi.
HERMAN. Taitaako vesi herättää poikani haudasta? Ei! Mutta valelkoon se hieman tuota vertani, joka, niinkuin tunnen, jyskyy mun korvissani sameana koskena.
LÄÄKÄRI. Hyvä! Juokaat vettä vaan. (Eriks.) Sinä kummallinen ukko! (Ääneensä Fokakselle) Herra, miten katsahdatte mailmaan nyt, tällä kirkkaalla päivällä?