FOKAS. Olethan kaiketi myös antanut hänen katsoa kämmeneeskin.
TAAVETTI. Sitä en ole uskaltanut, poika-raiska, sillä hän puhuu päinvastoin muiden tenhomiesten tapaa, hän puhuu totta.
FOKAS. Voiko hän myös selittää unia?
TAAVETTI. Sehän onkin vallan mestarityötänsä.
FOKAS. Taave, mene hänen luokseen ja sano hänelle että tahtoo häntä kohdata eräs herra, Achilles Fokas. Ja sano että vartoo hän minua tässä lähteellä huomenna varhain. Minä lystään vähän koetella hänen kuuluisaa mahtiansa; tai totuuden nimessä, hän selittäköön minulle erään pyövelinmoisen unen, he he! Niin, hän tulkoon, ja tiekköön että palkitsen hänen ansioo mukaan. Tästä saat sinäkin, saat kymmenen penniä.
TAAVETTI. (Ottaen vastaan rahat) Perin kymmenen penniä! »Kost' Jumal, kost' Jumal!»
FOKAS. Tee niinkuin sanon ja katso että kohtaan hänen tässä huomenna varhain. (Menee periltä oikealle)
TAAVETTI. (Yksin) Noitukoon sinun Lappalais-Matti koiraksi ja niin pelastakoon minua palvelemasta »ahnas-sutta».—Tuolta lähestyy morsiuspiika, mutta eipä ensinkän ilosena. Sillä karmealla silmällä, sen tiedän, katselee hän lähestyvää miehelää. Ja avaako hän koskaan sen ovea? Sitä uskon tuskin, ja kohden isäntäni vastavirtaa mielin nyt minäkin veijata, mielin kuvata likkasen etehen miehen oikein nahkonee ja karvonee niinkuin hän käy ja seisoo, näyttäen itseni tietämättömäksi tuosta kipeästä kohdasta. Minä hänen maalaan, ja lyön siinä kaksi yhtaikaa: lievitän vähän harmistunetta rintaani tuota juupelia kohtaan ja teen hänen aina mahdottomemmaksi lintunsa silmissä. Enhän soisi hallin hampaisiin tuota vilkasta pääskyä. Tuossa on hän. (Selma tulee vasemmalta tuskallisella muodolla)
SELMA. (Eriks.) Minä onneton! (Ääneensä) Taavetti, oletko nähnyt häntä?
TAAVETTI. Ketä, mun fröökinäni?