SELMA. Mitä vastasit sinä?
TAAVETTI. Minähän yksinkertainen tomppeli lausuin ulos parrastani: onpa helvetti ja kuumakin, ainakin rikkaalle miehelle, niinkuin luemme papin perässä kirkossa, hyvä herra. Mutta sillonpa korvani kuumenivat. Hän julmistui, sillä näkyypä kuni kamoisi hän hieman tuota haudan toista parrasta, muistellessaan mitä teitä hänen rikkautensa ovat tulleet. Ahnas kuin meren kurimus, juonikas ja verraton kiskoja. Eihän peevelissä vedä meidän ruskea härkäpari kaikkeja hänen koukkujansa. Mutta unissapa hikoilee hän, tiedän minä.
SELMA. (Eriks.) Isäni, mun sydämmeni kauhistuu!
TAAVETTI. Mitä luulette hänen uneksuneen menneenä yönä?
SELMA. Ken huolisi houkon unista?
TAAVETTI. Ken huolisi? Mutta mitä uskalsin minä? Tuossa makasi hän, pieni kirja hänen vieressänsä. Hiipesinpä, hiipesinpä esiin, kurkkasin kirjaan ja siinähän kerrottiin oikein ankara unennäkö juuri teistä.
SELMA. Minusta?
TAAVETTI. Teistä.
SELMA. Mille kuului tämä?
TAAVETTI. Tuon houkon unista.