SELMA. Häitä, harppujen ja symbaleitten pauhinaa, hahaa!
KILIAN. Hän on siis antanut lupauksensa?
SELMA. Sen on hän tehnyt, ja korkeana longottaa nyt välillämme mahdottomuuden muuri.
KILIAN. Mikä on siis tehtävä? Manata Fokas miekasteloon kuin oikea
Gallian sankari.
SELMA. Pois! Mene murhamaan mies ja tule sitten ja tarjo mulle verinen pyövelin-käsi. Pois!
KILIAN. Onnettomin keino, ystäväni; mutta löytyisikö toista, heittäisimmekö heimomme ja synnyinmaamme?
SELMA. Ah karkurina muukalaisessa maassa, siellä vissiin vissiin kovan onnen saaliksi tulisin! Kodon riutuvat muistot, vanhan isäni mahleet minua lakkaamatta painelis ja tylysti katselis puoleeni vieras kansa! Mahdotonta!
KILIAN. Totuus, katkera totuus! Ja meillä on jälel se huonoin arpa.
SELMA. Ah!
KILIAN. Ja se kuuluu: vieraukam.