KONRAD. Ole tervehditty, sisäreni!
SELMA. Konrad! (Syleilevät)
KILIAN. Entinen koulutoveri, mutta kaiketi ei tunne hän minua enään.
SELMA. Olethan siis tullut, veljeni!
KONRAD. Tässä seison, vielä ihan tuloni tiellä.
SELMA. Oi iloitseepa isämme nähtyäs sun kasvos!
KONRAD. Mutta ne kasvot itse ovat nähneet monta ärjyä siellä ulkona, se huomaa.
SELMA. Me olemme sinua katkerasti murehtineet, katkerasti. Miksi kätkit itses meiltä tietämättömyyden yöhön, sinä armoton?
KONRAD. Miksi ette lähettäneet minulle rahaa?
SELMA. Oi minun veljeni! Mutta heittäkäämme tämä ja iloitkamme. Kas hymyä mun sisäreni huulilla, kas. Sinä onnellinen! (Syleilee häntä)