THEKLA. Hm, tuossahan astelin hiljaa hyräellen tiellä, astelin lapsinen: ja mitä näki mun silmäni äkisti? Oi aatteles riemullista kohtaamista, aatteles!
KONRAD. (Tarttuen Theklan käteen) Hän käyskeli mua vastaan, uskollinen morsian, ja, niinkuin olen kuullut, nyt myöskin morsian niin rikas. Hyvä! Mutta ole toki itse rikkautes emäntä; minä tahdon näyttää miehen jotain oppineeksi maailman markkinoilla.—Mutta sisäreni, onpa seurassamme eräs ylevä naapuri, jota en tunne.
SELMA. Ah mitä huomaan tässä riemun ja surun häiriössä!
KILIAN. Eiväthän tarvitse täällä välimiestä entiset koulukumppanit.
Terve, Konrad, ystäväs Kilian sua tervehtii.
KONRAD. Jumal avita! istuimmehan vallan vieruskumppaneina. Terve tuhannet kerrat! Muistanpa oivallisen poijan ja monta retkeä kamppailtuaa hänen kanssansa.
KILIAN. Muistoja elomme aamuhetkistä! Mutta pian tuli toinen aika, tiemme erosit ja moni aurinko on kiertoillut millon pilvissä millon kirkkaalla. Kuitenkin, nyt kohtaamme tässä.
KONRAD. Ja oltuamme täällä monessakin huhmarissa emmehän kuitenkan vielä ripustele huulta.
KILIAN. Mutta voi häntä, joka täällä pahimman kohtaa, jolta temmataan kaiken elämän elämä!
KONRAD. Mitä, poika?
KILIAN. Mies mailmalta, hän naurahtelee lemmennarrille. Hyvä, nyt naura sinä minulle myös. Minä itse naurasin, jos sydämmeni valittu olis eräs toinen impi. Enköhän?