SELMA. Konrad, minä tunnustan kainoomatta: Kilian on mun lemmittyni.
Tässä seisoimme koskas tulit.
KILIAN. Jyristessä tuomion ukkosten, emmehän muistelekkan täällä juuri kaikkia sävyllisyyden sääntöjä. Onneamme uhkaa katastrof; ja sinä kohtasit meidän tässä.
KONRAD. Rakastava pari? Ihanata! Mutta miksi tämä synkeys?
SELMA. Isäni tahtoo toisin, ja on jo pyhästi luvannut käteni miehelle, jonka sydämmeni hylkää.
KONRAD. Ken on mies?
SELMA. Mies tyly kuin röysteinen paasi, kitsas kuin sammakko, joka, niinkuin sanotaan, syö saveakin säästäen—Fokas!
KONRAD. Hän! Fokas?
SELMA. Se kilpikonna!
KONRAD. Mitä aattelee isämme?
SELMA. Mitä aattelee hän? Aina toisin kuin muut ihmiset. Mutta tekisinkö hänen tahtonsa ja ottasin kantaakseni kirouksen taakan? Mahdotonta, vaihka nouseekin siitä myrsky ja huoneemme rauha karkotetaan pois!