KONRAD. Kova seikka. Mitä meinaat, Kilian?
KILIAN. Etten osta onneani teidän huoneenne onnettomuudella. Ennen mahdan olla eremiitti!
SELMA. Ja minä ennen palkkapiikana syödä talonpojan leipää, kuin emäntänä Fokaksen pöydäs.
KONRAD. Mielettömyyksiä! Käännettäköön ukon pää ja oikein miesvoiman kielillä.
SELMA. Ah, sillon on hän kuuro kuin hirsi. Toki, jos kellenkään, niin sinulle kallistaa hän korvansa nyt, koska, hänen ainoa poikansa, nyt tulet kuin Tuonelasta. Sillä kuolleena on hän sinua pitänyt, kovin sinua kaipanut ja murehtinut.—Tämä päivä on hänelle riemuisa, mutta pelkään toki, ettei poikke hän sanastansa ilman tuntemista miehen oikeaa mieltä. Mutta siihen luulen nyt keksiväni oivan keinon. Oi Konrad! tulitpa tällä hetkellä juuri kuin johtaamana suosivan onnen.
KONRAD. Mikä on aikees?
SELMA. Sinustahan saan minä parhaan Lappalais-Matin!
THEKLA. (Eriks.) Jumala, mitä juttelee hän!
KONRAD (tuijottaen) Lappalais-Matin?
SELMA. (Naurahtaen vilkkaasti ja ryhtyen Konradiin) Että voin nauraa vielä vimman pyörteessä! Kaiketihan luulet ettei ole nyt laitani oikein.