KONRAD. Me kaivamme vastaan ja syvemmältä, likka, ja teemme lystillisen kepposen.
SELMA. Me hänen viskasemme ylös pilviin asti alastomana, oikeassa haamussansa.
KONRAD. Ja hurraamme. Kaikki seisoo jo selvästi mun edessäni. Riennä, kuni lupasit, antamaan ensiksi aikeestamme tieto pojalle, ja olkoon hän meille uskollinen apuri. Minä itse en lähesty nyt kaupunkia, vaan tähän pysäyköön minusta kaikki tieto, kunnes leikki on tehty.
KILIAN. Sinä viivyt vieraanani.
KONRAD. Ja olen muukalainen muille kunnes huomenna heitän päältäni noita-ukon pukimet ja ilmestyn isälleni poikanansa. Thekla. Ah!
SELMA. Ja sillon voit sinä onneksemme häntä kohtaan paljon.
KONRAD. Parastani koetan noitasauvallani. Mitä, Kilian?
KILIAN. Mitä aattelisin? Mutta enhän tahdo teitä hämmentää, vaan odotan kaukana.
KONRAD. Ole sinä rauhassa. Mutta Thekla, sinun täytyy esiin. Ole uljas!
THEKLA. No minä tahdon koettaa, mun Konradiin, ja astua päisin noitamahtis suojassa, minä tahdon koettaa.