CANZIO. (Yksin) Naishaamu kaunis ja ihmeellinen! Mutta jotain peloittavan tulista leimahteli hänen silmästänsä. Toki; sehän oli jalon Pallas Athenen silmä. Näin katsahteli kerran jumalatar ylpeä, seisten Ilionin tanterella, keihäs kädessä ja käsivarrella kultakiiltävä egid, sankarten temmellystä tähtäellen.—Sinä olet kaunis, ja senpätähden karkasi mun sydämmeni sun haltuus väkivalloin. Mutta ellen erehtynyt, niin ilmoittipa sinunki puheesi ja katsantosi lemmistyneen naisen, ja minä olin tunteisi esine. Miksi en taitaisi aatella niin? Kutsutaanhan minuakin kauniiksi. Mutta lähde, josta kauneus virtaa ulos ja lakejansa mukaan ulkomuotommekin kaavaa, on kaunis, taivaallinen sielu meidän sisussamme. Mutta sitten en ole enään kaunis minä, vaan inhoittava kuin kavaluus itse. Sillä mitä kauneutta, ja kaikin vähin taivaallista voi viipyä sen miehen povessa, joka uskollisen lemmittynsä pettää ja kiirehtii toisen naisen helmaan? Oi Mariamne! tyyni korkea kuva, mun sydämmeni tahtoo sinusta siirtyä pois, ja lähestyä toista kuvaa, täynnä lemmen hekumaa ja tulta. Siinä muutos, joka saattaa huoneeseemme myrskyä ja pimeyttä, murhetta, joka sydämmiä musertelee, ja tätä kaikkea sillon, koska varrotaan iloa ja riemua. Oi vaikea päivä, oi tuskan hetki, joka sieluani vimmatusti sinnen tännen tempoilee! Mutta mikä on sielu? Yksi liekki, joka sammuu, koska tämä ruumiimme ihmeellinen konstilaitos kieltää häneltä palveluksensa ja herkenee käynnissänsä. Ja niin heräsimme kerran olemisen mailmaan, mutta nukuimme jälleen pian, ja kaikki oli ikuinen tyhjyys taas, ei muuta. (Claudio tulee.)
CLAUDIO. Terve, Canzio!
CANZIO. Claudio, Claudio, mun uskollinen ystäväni! (Syleilevät)
CLAUDIO. Olet siis viimein tässä.
CANZIO. Tässä olen, Claudio.
CLAUDIO. Ja ilosena? tiedän minä.—Mitä? Sinä et vastaa minua, vaan johdatat otsallesi arvelevan käden. Etkö ole ilonen, Canzio?
CANZIO. Ilonen? Niinkohan? Mutta sanoen totuuden, niin nyt en ole ehtinyt muistelemaan iloa, sydämmeni teeskellessä toisialla.
CLAUDIO. Oletko kohtanut joitakin kiusauksia tiellä? Kenties iskenyt yhteen ryövärten kanssa?
CANZIO. Ei; matkani on kulunut rauhallisesti, ilman yhtään vaaran tarjoumusta. Mutta tiedä, Claudio, että kotolinnani tuossa tuntuu nyt silmissäni ankaran kylmäksi.
CLAUDIO. Kuinka taidat sanoa niin sun kehdostasi, lapsuutesi kultasista tienoista?