TAAVETTI. En hengitäkkän.
SELMA. Me tänne! Tule, Thekla, seiso tässä sievästi, kunnes annan sinulle viittauksen. (Saattaa hänen vasemmalle kuusten verhoon)
THEKLA. Vapisenpa jo vallan, ja saatanpa kohtani hukkiolle, tiedän minä. Voi!
SELMA. Äänettä!—Tulkaat, isäni, rientäkäät!
HERMAN. Olenhan sun narris.
SELMA. Te olette mun isäni.—Tässä on sijanne. (Asettuvat vasemmalle, jääden katselijain näkyviin)
HERMAN. Seistä ja tirkistellä tässä!
TAAVETTI. Istukaat alas kuin minäkin, ja voimmepa kuin herrat. Mutta ah olis meillä vielä kullakin pieni olvipullikka tuollon tällön suuteltavana! Sehän riemuamme voitelis.
HERMAN. Mitä näriset sinä iiliskotti siellä pensastossa? Sauva-öljyä olven verosta sinulle antaisin, ja oikein sydämmestäni.
TAAVETTI. Käyvätpä meidän aatoksemme yhtä. Merkillistä! Samanhan sydämmellisen antelijaisuuden tunnen minäkin teitä kohtaan tällä hetkellä, juuri saman.